Big boys party k-15

//Hm... Jos tänne ei muut vastaile, niin minä sitten... //

Noriko otti laastarin vastaan, ja asetteli sen haavansa päälle. Tämän jälkeen tyttö hipaisi kevyesti ja varoen Jonathanin viileää kättä. Poika säpsähti juuri ja juuri havaittavasti tämän tuntiessaan, ja pienen hetken ajaksi hän käänsi katseensa pois. "Mitä sinä puhut? ...Haluaisitko kertoa minulle, mitä tarkoitat?", pinkkitukkainen kysyi käsivarsilla polviinsa nojaten sen näköisenä kuin alkaisi kohta itkemään. Tämän violetinsiniset silmät näyttivät punertavilta nuotion lieskojen heijastuessa niistä. Jonathan ei ollut aivan varma kannattaisiko hänen kertoa ikävää kokemustaan toiselle. Tarina kun oli ainakin hänen mielestään hyvinkin nolo. Noriko lisäsi jälleen nuotioon puita, ja huokaisi tämän jälkeen. Hän kulautti loputkin juomastaan alas antaen katseensa kiertää pitkin aukiota. Pitkätukkakin tarkkaili hieman ympäristöä. Paikalle tulleilla näytti olevan hauskaa; ihmiset tanssivat, nauroivat, riehuivat... Mutta Jonathan tiesi, että melkein kaikki heistä olivat sekoittaneet päänsä jollakin päihteellä.

Ensimmäiset tähdet tuikkivat jo yötaivaan tummalla sametilla. Ja mitä kauemmin tähtiä katseli, sen enemmän niitä ilmestyi näkyviin. Mutta kuuta ei näkynyt, mikä sai Jonathanin jostakin syystä hieman haikeaksi. Nuotiosta nouseva savu kohosi kohti taivasta, vaikkei tulisikaan sitä saavuttamaan. Valkohiuksinen havahtui ajatuksistaan kun tyttö alkoi puhua pehmeästi. "Haluaisitko nyt kertoa minulle, mitä tarkoitit?", hän kysyi hymyillen, ja katsoi odottavasti poikaa tämän suuriin mustiin silmiin. John puraisi pikaisesti huultaan, ja huokaisi. "Selvä... Mutta lupaa ettet naura", hän sanoi, ja aloitti sitten: "Minun ei alunperin pitänyt tulla tänne ollenkaan. Olin vain unohtunut metsään liian pitkäksi aikaa, ja kun sitten huomasin kuinka myöhä oli, lähdin äkkiä asuntoloille päin. Mutta sittenpä alkoi kuulua musiikkia, ja niinpä minä typerys lähdin sen enempää ajattelematta katsomaan mistä se tuli. No, sitten joku umpijuopunut poika yllätti, ja yritti..." Poika lopetti kesken lauseen. Tarkemmin ajateltuna koko juttu kuulosti odotettua tyhmemmältä. "...noh, kaikenlaista...", John lopetti hetken päästä. Tämän kalvakka iho oli nyt poskien kohdalta punertava. Pienikin punastuminen näkyi niin valkealta iholta kuin vilkkuva valo, eikä pitkätukka pitänyt siitä yhtään.

Kun kukaan muu ei ole vastaillut, vastailen siis minä. Aktiivisuutta ihmiset //

Norikon siniset silmät hohtivat violetinhehkuisina, ja tämän siististi muotoillut kulmakarvat rypistyivät hieman jumalaisen kauniin pojan kertoessa tarinansa.
- Mielestäni on.. mahtavaa että eksyit tänne, vaikka toivon että se.. ikävä välikohtaus olisi jäänyt pois..
Norikon henki tuntui salpaantuvan pojan lähettyvillä, ja tytöllä oli kuuma. Tämä tunsi vastustamatonta vetoa poikaa kohtaan, ja hän koetti hallita vahvan tunteensa ettei hallitsemattomasti muuntuisi ketuksi.. Vaikka ei se niin kamalasti haittaisi, mutta olisi hyvin noloa pojan edessä. Tyttö vaistosi että poika oli myös muuntuja, mahdollisesti jokin pieni?

Noriko ojensi kätensä vaivihkaa, miltei maata myöten, pojalle ja odotti, josko tämä ottaisi häntä kädestä. Tyttö hymyili sievästi ja tämän syvänsiniset silmät hehkuivat tunteesta, jota tämä tunsi sisällään. Se oli kuin kytevä liekki, hiljainen, miltei huomaamaton ulospäin mutta korventava ja intohimoinen sisältä. Neidon täytyi hillitä itsensä, ettei nostaisi kättään silittääkseen tämän poskea tai ettei hän menisi lähemmäs.. Noriko haaveili että voisi istua pojan syliin ja sanoa tälle kaivanneensa tätä, halunneensa tätä jo kauan ennen, mutta tiesi siitä vasta nyt. Silti, neito osasi hyvin kuvitella kuinka hän tekisi itsensä naurunalaiseksi jos yrittäisi selittää mitään.. syvemmistä tunteistaan. Hän oli kerran erehtynyt niin tekemään, ja kuuli vielä nykyäänkin siitä. Se satutti, vaikkei enää niin paljon.

-John?.. Minä..
Noriko keskeytti, kun läheltä kuului melua, luultavasti joku oli tulossa. Pian alkoi kuulua huutoa ja tappelunnujakan ääniä, kiroilua ja uhkailua. Neito hyppäsi pystyyn pakokauhun vallassa huomatessaan, kuka oli haloon järjestänyt; Key, tottakai. Noriko nosti puhelimensa maasta ja näppäili vanhimman veljensä numeron.
- Noriko tässä! Tulkaa nopeasti tänne itäreunalle, Key on täällä! Hän järjestää tappelua, ilmeisesti aikoo tulla luokseni. Ei, hän ei ole vielä huomannut minua.. No nyt huomasi. Juoksen metsään, hoitakaa hänet pois.. Ja jos muu ei auta, niin lopullisesti!
Neito kääntyi hätääntyneenä pojan puoleen.
- John, ra.. sinun pitää juosta. Mene pois täältä.. En halua että Key satuttaa sinua, ja sen hän epäilemättä tekee kun olet ollut seurassani. Olen niin pahoillani.. Lähde nyt! Ala mennä!
Norikon silmäkulmasta valui pieni, nuotiossa kimaltava kyynel kun tämä nappasi laukkunsa ja heitti sen telttaan, valmiina juoksemaan metsän puolelle ja muuntumaan ketuksi. Tämä kääntyi vielä hetken mielijohteesta pojan puoleen ja hymyili anteeksipyytävästi. Sitten Noriko heitti kätensä tämän kaulaan ja halasi tätä, suuteli kevyesti tämän kaulaa ja irrottautui hetkessä. Neito juoksi kohti metsää, kiihdyttäen askeltaan joka kerta jalan osuessa maahan. Hän ei ehkä pääsisi pakoon, mutta jumalaisen kaunis ja neidon sydämen varastanut poika kyllä pääsisi Keyn lähtiessä jahtaamaan häntä.

//Draamaa Anteeksi pieni hitti tuossa, voithan toki roolata sen erilaiseksi //

//Noh minäpä vastaan sitten nyt.//

Yuuki keskeytti Misan suutelun kun ulkoa alkoi kuulua rähinöintiä. Joku oli varmasti pulassa ja sitä jo muutenkin kiltti poikia ei haluaisi. Yuuki sanoi Misalle "Suonet anteeksi...'' ja nousi ulos teltasta. Yuukia ärsytti rähinöinti tähän aikaan joten tästä täytyi tehdä loppu. Poika näki Norikon juoksevan pakoon miestä joka näytti olevan se sama joka ahdisteli Norikoa alkuillasta. Yuuki lähti juoksemaan ja pääsi miehen edelle. Poika nosti pistävän katseensa Keytä kohti ja sanoi "Kehtaatkin kiusata tyttöjä tuolla tavalla raukkis". Yuukin keho kiilsi hiestä ja se sai pojan urheilullisen kehon näyttämään todella miehekkäältä kun tämä alkoi lähestyä Keytä.

//Sori lyhyisyys//

voisko joku vastata kun ainakin zims on tauolla?

Vaikea on vastata, kun tarvitsisin vastapelaajan mielellään.. //

// anteeksi tälläinen ilmoitus tähän väliin, mutta jos vastapelaajista on puutetta, niin jos meitsi vois Seigon kanssa tänne ilmoittautua?

//voit tulla//

// kenen jälkeen voin jatkella? anteeksi että sekoitin rytmin (::

//voisit kirjottaa tähän väliin. //

//Anteeksi kun en ole päässyt vastailemaan, mutta on ollut sen verran kiireitä : < //

Jonathan tuijotti lasittuneesti maahan, mutta näki sivusilmällä tytön katselevan häntä. "Mielestäni on... mahtavaa että eksyit tänne, vaikka toivon että se... ikävä välikohtaus olisi jäänyt pois...", Noriko sanoi. Kuulosti siltä kuin hänen henkensä olisi salpaantunut lauseen lopussa. Valkotukkainen nyökkäsi, ja pieni hymynpoikanen kohosi hänen huulilleen. Huomaamattomasti tyttö siirsi kättään lähemmäs poikaa. Odotti varmaankin Jonathanin tarttuvan siihen. Poika tunsi olonsa epämukavaksi. Hän ei halunnut tarttua käteen tietäen sen antavan toiselle väärän kuvan. Mutta se olisi kauhean epäkohteliasta ja töykeää. Toisaalta Jonathan myös halusi ottaa siitä kiinni; tuntea pitkästä aikaa jonkun käden lämpö ja pehmeys. Jonathan puraisi nopeasti huultaan, ja esitti ettei ollut huomannut Norikon elettä.

"John? Minä...", tyttö aloitti, mikä sai pitkätukan sydämen jättämään lyönnin välistä. Noriko kuitenkin keskeytti lauseensa äkisti. Silloin poikakin kuuli lähistöltä kantautuvan melun. Pian siihen sekoittui huutoa, uhkailua ja kirosanoja. Siellä tapeltiin. Noh, oliko se nyt ihme, kun suunnilleen koko sakki oli juovuksissa tai huumeissa. Noriko pomppasi pystyyn jännittyneenä ja pelästyneen näköisenä. Sitä ei poika ollut osannut odottaa. Tyttö sieppasi maasta puhelimen, ja alkoi painella näppäimiä paniikinomaisesti. Valkotukka nousi huolestuneena seisomaan. Norikon käytös sai hänetkin hermostuneeksi, vaikkei tiennytkään mitä tarkalleenottaen pelätä. Lisäksi häntä huoletti uuden ystävänsäkin (jos tyttöä nyt ystäväksi pystyi kutsumaan) turvallisuus. "Noriko tässä! Tulkaa nopeasti tänne itäreunalle, Key on täällä! Hän järjestää tappelua, ilmeisesti aikoo tulla luokseni. Ei, hän ei ole vielä huomannut minua... No nyt huomasi. Juoksen metsään, hoitakaa hänet pois... Ja jos muu ei auta, niin lopullisesti!", Noriko selitti kiivaasti puhelimessa, ja kääntyi sitten hätääntyneenä pojan puoleen. "John, ra... sinun pitää juosta. Mene pois täältä... En halua että Key satuttaa sinua, ja sen hän epäilemättä tekee kun olet ollut seurassani. Olen niin pahoillani... Lähde nyt! Ala mennä!", tyttö sanoi kyynel silmäkulmasta valahtaen. Jonathanilla ei ollut aavistustakaan kuka tämä Key oli, mutta vähemmästäkin kyllä tajusi ettei hän ollut mikään mukava tyyppi. Ennenkuin poika ehti vastata, oli Noriko jo ehtinyt kääntyä poispäin. Hän nakkasi laukkunsa yhteen teltoista. Äkkiarvaamatta nuori neito vielä kääntyi anteeksipyytävä ilme kasvoillaan, ja halasi hellästi kalpeaa poikaa tämän kaulaa suukottaen. Samassa tyttö jo juoksikin metsään jättäen hämmentyneen Jonathanin taakseen. "Kehtaatkin kiusata tyttöjä tuolla tavalla raukkis", kuuluivat jonkun sanat, mutta poika ei jäänyt katsomaan niiden lausujaa. Sen sijaan hän lähti juoksemaan tytön perään. John ei edes tiennyt miksi, mutta jokin hänen päänsä sisällä käski hänen lähteä. Luultavasti poika ei edes löytäisi tätä, mutta ainakin pääsisi pois paikalta.

//Täältä tulee neiti Kökkö ja kirjoittaa aina niin ihanan viestinsä... -.-' //

EDIT:
Nonni... Taas sitten väärään väliin vissiin kirjotin...