Delicious Meal // Evi.Love

Leo käveli kohti Koulun ruokalaa. vaikka kesäloma olikin alkanut, ruokalan työntekijät olivat yhä paikalla. Koululla järjestettiin kesällä monenlaista toimintaa asuntolan asukkaille. Poika käveli tarjotin kädessään linjalta ja keräsi kaikenlaisia luonnontuotteita lautaselleen, vegaani kun oli. Kerättyään ruoat Leo lähti kävelemään kohti pöytiä. Matkallaan tämä pysähtyi juttelemaan parin luokkakaverinsa kanssa. aikansa keskusteltuaan Leo käveli pöydille ja istui alas. Poika vilkaisi kelloa joka oli vähän vaille kahdeksan. Ulkona paistoi aurinko ja oli muullakin tavoin hyvä ilma. aivan tyyni eikä tuulen virettäkään. Leo oli pukeutunut t-paitaan ja shortseihin. Sisälläkin oli todella kuuma ja ympäri ruokalaa leijaili häiritsevä hien haju. Kesäloma oli onneksi alkanut pari viikkoa sitten. Tällaisessa ilmassa ei paranisi istua luokassa.
Aikansa syötyään Leo tunsi kuinka häntä repäistiin paidan rinnuksesta ja lyötiin selkä seinään. Yksi koulun urheilijoistaoli selvästikin suuttunut jostain syystä. Isompi karjui Leolle "opetan sinut viemään toisen istumapaikan!". Tähän Leo vastasi "En tiennyt että se oli sun paikkasi.". Tämän jälkeen urheilija päästi Leon irti. Käännyttyään Leo sanoi hiljaa "Aivoton lihaskimppu" jolloin isompi otti tätä uudestaan rinnuksista kiinni ja nosti tämän ilmaan. Urheilija piti nyrkkiään ojossa valmiina lyömään hetkellä minä hyvänsä.

Jaime käyskenteli koulun alueella, vaikka kesäloma olikin jo alkanut. Sama kai se on, missä sitä lomansa oikein viettäisi. Vaikkakin sitten koulun ruokalassa. Pojalla oli päällään musta DropDeadin paita, jalassaan mustat pillifarkut, ja jaloissaan tummat skeittikengät. Jätkä asteli sisälle ruokalaan, tarkastaen sitten ruokalan päivittäisen sapuskalistan. Njahas, ei oikeastaan mitään ei-niin-epätuhtia, paitsi vegaaneille. Jaime asteli tiskiä eteenpäin, ja nappasi kouraansa yhden omenan, joka sattui olemaan ainoa siinä säilytysastiassa. Sama kai se oli, mit hän söisi, kunhan edes jotain.

Jaime istuuntui yksin pöytään, huomaten kauempana jätkän, jota lähestyivät hermottoman kokoiset kaapit. Näköjään urheilijoita. Ei epäilystäkään! Niinpä siinä sitten kävi, että tuo pienempi joutui ainakin yhden jätkän kiusattavaksi. Jaime yritti olla välittämättä, mutta kun suurempikokoinen nappasi nuorukaisen jälleen otteeseensa ja nosti nyrkkinsä, paloi jätkällä pinna. Omena jäi puolisyötynä pöytään, kun Jaima harppoi noita urheilijoita kohti.

"Mitä helvettiä sä meet toiselle urpottaa keske syömisen?" Jaime ärähti kuuluvalla äänellä tuolle kaapinkokoiselle jätkälle. Ei puhe auttanut, nyrkki lähti liikkeelle, mutta Jaime sai pysäytettyä sen, ennenkuin mahdollisen futarin nyrkki olisi ollut kiinni toisen naamavärkissä. Puolestaan brunette nappasi futaria kauluksesta kiinni, ja tuijotti tuota murhaavalla ilmeellä. "Anna olla kuule viiminen kerta, kun meet häiritteen toisia tolla tavalla" tämä murisi, ja kurtisti kulmiaan.

"Ihan miten vaa, kiiltokuvapoju" futari mainitsi, kääntyi ja esitti lähtevänsä. Jaimekin kääntyi, mutta jotenkin se koiran kuudes aisti antoi tälle pientä vihjettä asiasta. Jaime nappasi nyrkin kiinni, ja pamautti omansa täysillä päin toisen kasvoja. "Noni, ala mennä ny, ennenku mä syön sut lautaselta" brunette uhkasi, ja kappas kummaa, kuin ihmeen kaupalla urheilijajätkä lähti kalppimaan.

Jaimen katse siirtyi toiseen. "Ootko sä ok?" tämä kysyi ja tuijotti toista ilmeellä, joka oli juuri niin huolehtivainen, kuin olla ja voi.

Leo oli tuossa taistelun tuoksinnassa päässyt irti ja katsoi nyt sivummalta kuinka suunnilleen leon ikäinen tatuoitu nuori uhkaili itseään reilusti isompaa lihaskimppua. Muiden lähdettyä Leo nyökkäsi pojalle joka oli auttanut tätä. "Kiitos paljon" Poika sanoi toiselle, ja lisäsi vielä "meni kyllä ruokahalu tuossa rääkissä". Leo katseli ympärilleen ja huomasi suunnilleen kaikkien ruokalassa olijoiden tuijottavan näitä, kuin olisivat aaveen nähneet.
Poika katsoi toista vielä hetken ja sanoi sitten "Mä olen Leonardo Hawk, kuka sä olet?" Leo jäi odottamaan toisen vastausta ja nappasi samalla mukaansa tarjottimen jossa oli vielä hieman kasviksia jäljellä. Leo vilkuili vielä ympärilleen ja huomasi että kukaan ei enää katsellut näitä, niiden huomio oli siirtynyt äskeiseen urheilijaan joka näytti itkevän kipuaan nurkkapöydässä kaveriensa kanssa. Tuosta porukasta olisi tulossa vielä harmeja Leolle, siitä tämä oli varma. Poika kuitenkin päätti ettei enää alkaisi rähinöimään noiden kanssa.
Ruokalan painostava kuumuus oli muuttunut parempaan suuntaan sillä henkilökunta oli käynnistänyt tuulettimet 'vihdoin ne tajusivat' Leo ajatteli mutta siirsi katseensa jälleen toiseen.

//Taas tuli hieman lyhyehkö//

Jaime tuijotti toista hetken, ja vastasi sitten toisen kiitokseen "Ei mitään, pitäähän nyt toisia auttaa hädässä". Jätkä tuijotti toista hetken ruskeilla nappisilmillään ja kuuli sitten toisen lausahduksen ruokahalun menettämisestä. "Joo, kyllä mullaki tommosessa höykytyksessä menis" Jaime tokaisi, ja vilkaisi sitten pöytään, johon oli jättänyt puolikkaan omenan. Sen kyllä voisi pikapuoliin hakea, ennenkuin joku tulisi ja heittäisi sen roskiin. No, antoi sen nyt hetken olla siinä.

Toinen esittäytyi Leonardoksi, ja Jaime nyökkäsi. "Jaime Shitako" poika sanoi. Puheesta saattoi huomata pienen espanjalais-korosteen, sillä jätkä ei varmaan ikinä tulisi pääsemään siitäkään yli. Välillä se tosiaan osasi olla ketuttava juttu. Usein häneltä kysyttiin jo nimensäkin perusteella, oliko tämä täysin japanilainen.

Leo nappasi tarjottimen käsiinsä, ja Jaime seurasi tilannetta tarkasti, äkättyään urheilijoiden suunnittelevan jonkinlaista kostoa. Eihän sitä koskaan tiennyt mitä nuo murjut pienissä aivoissaan keksisivätkään. Samassa tuuletus hurahti päälle, ja se viilensi ihan mukavasti tukalan kuumaa oloa. Jaime vilkaisi kelloa, hienoa, ei kiire minnekkään. "Jollei sulla oo mikään kiire sähän voisit vaikka kertoo mulle, miks noi murjut kävi sun kimppuun?" Jaime sanoi. Oikeastaan se ei ollut kysyvällä äänensävyllä luotu lause, vaan pikemminkin hieman pakottava.

Jaime käveli pöytään, josta oli lähtenyt hetki sitten. Tämä vilkuili hetken Leoa, ja huiskautti sitten kättään siihen malliin, että toinen voisi tulla samaan pöytään istumaan. Veisi sitten tarjottimen nyt, tai myöhemmin. Jaime nappasi omenan pöydältä, ja haukkasi siitä palasen. Onneksi se ei ollut ehtinyt vielä nahistua.

Leo kuunteli toista ja sanoi "Istuin kai niiden paikalle tai jotain". Jaime huikkasi kädellään Leolle että tämä voisi istua samaan pöytään. Poika istahti toista vastapäätä ja alkoi syömään salaattiaan. Leo katsoi toista ja kysyi "Oletko tässä koulussa, sillä muistan nähneeni sinut joskus Jaime?". Leo katseli Jaimen syömistä, sillä oli jo itse saanut ruokansa syödyksi. "Asutko lähistöllä?" poika kysyi toiselta yrittäen pitää keskustelun elossa.

Ruokalan tädit mulkoilivat poikia ilkeästi, mutta Leo ei tästä välittänyt. poika veti askin savukkeita taskusta ja ojensi sitä Jaimea kohti kysyen "Poltatko?". Leo vetäisi itse yhden jo valmiiksi käteensä.

Yleensä Jaime ei osannut keskittyä kahteen asiaan samaan aikaa, mutta ihme kyllä, nyt se onnistui jotenkuten. Nimittäin aijemmin omenan jyrsiminen ja toisen lauseen kuuntelu olisi ollut ylitsepääsemätön juttu. Nyt hän kuitenkin pystyi kuunnella samalla kun piti katsekontaktinsa toisessa, puriessaan viimeisiä rippeitä omenan lihasta. "Niinpä niin, eihän ne ikinä voi pyytää kiltisti siirtymään" Jaime tokaisi, pyöräytti silmiään ja vilkaisi urheilijoita, jotka keskustelivat luultavasti jo jostain aivan muusta kuin Leosta ja hänestä. Jaime kuuli toisen kysymyksen ja nielaisi omenanpalan alas kurkustaan tuijottaen toista hetken. "Joo, kyl mä oon tässä koulussa" Jaime tokaisi ja kuuli toisen uuden kysymyksen. "Mä asun kilsan päässä täältä" tämä tokaisi ja nappasi sitten omenasta viimeisen palan, kunnes vippasi omenan suoraa roskakoriin.

"Poltan, joo tota... kiitti" tämä kiitti ja nappasi yhden savukkeen nousten sitten ylös pöydästä. Toinen oli näköjään jo syönyt salaattinsa loppuun. Niinpä he voisivat vaihtaa paikkaa tupakkapaikalle. Mikään ei olisi sen parempaa, kuin ruokailun jälkeinen nikotiini. Se kelpasi aina. Jaime lähti kävelemään kohti tupakkapaikkaa vilkuillen aina välillä, ettei Leo jäisi jälkeen. Kyllä toinen varmasti paikanpäälle osaisi, mutta Jaime halusi nyt pitää toisesta pikkuisen huolta, jotten tuo hankkiutuisi edes vahingossa uudestaan ongelmiin.

Jaime pysähtyi matalan lappean putkiaidan viereen ja istahti sen päälle, suoristaen hieman fanipaitaansa ja napaten sitten pillifarkkujen taskusta sytyttimen, jolla sytytti röökin pään hiillokselle. Hän veti henkoset ja siirsi sitten katseensa Leoon. "Uskallanko mä päästää sut silmistäni tän jälkeen?" Jaime kysyi ja katsoi toista hieman huvittuneena.

Leo käveli toisen seurassa aidalle. Tänne päästyään tämä veti sytyttimen taskustaan, se oli väriltään vaaleansininen ja siinä oli pieni keltainen tähti. Poika sytytti savukkeensa ja imisi keuhkonsa täyteen savua. Leo oli tupakoinut useita vuosia joten tunne ei ollut enää se sama mielihyvän tunne joka valtaisi koko kropan, tästä oli tullut vain tapa, eräänlainen taakka pojalle.

Leo kuuli toisen kysymyksen ja vastasi siihen: "Eivätköhän nuo ymmärrä jo oman parhaansa, eivätkä käy enää kimppuuni". Tämän perään Leon kasvoille nousi pieni ujo hymy. Poika suuntasi katseensa taivaalle, Aurinko porotti yhä täysillä pojan kasvoille. Hän päätti olla mahdollisimman suojassa auringolta, rusketuksesta kun ei pitänyt. Mutta kai näistä helteistä oli nautittava, sillä parin viikon kuluttua olisi jo huomattavasti kylmempi.

Leo sanoi toiselle "Tule lähdetään meille" Leon mielessä oli mahtava keksintö: Lähteä tämän melkein ventovieraan pojan kanssa ryyppäämään jos toinen suostuisi. Leon päätä oli alkanut vähän aikaa sitten särkeä ja tämän mielestä paras lääke oli vetää pää täyteen.

//tuli lyhykäistä sori//

Leo tuumasi, että toiset olivat ottaneet jo opikseen, eivätkä kävisi enää kimppuun. Hetken Jaimen mietittyä moista ajatusta, se alkoi jo maistua suussa ihan uskottavalta ajatukselta. Ehkäpä nuo eivät vain kerjäisi turpaan. Ja jos eivät haluneet, kannatti hakata ihmisiä silloin, kun Jaime ei ollut paikalla. Poika ei nimittäin pitänyt tippaakaan moisesta touhusta. Hänen mielestään kiusaajat sun muut samaan kaartiin kuuluvat voitaisiin potkia pellolle koko maailmankaikkeudesta. Sellaisilla tyypeillä kun ei tunnetusti tehnyt yhtikäs mitään. Jaime veti tervaa keuhkoihinsa ja siirsi sitten katseensa taivaalle toisen perässä. Hän oli aina pitänyt aurinkoisesta ilmasta, eikä tämäkään ollut poikkeus. Harmi, että kesälomaa oli enää niin vähän jäljellä. Mutta tosiaan, Japanissa sää vaihteli aika ajoin, eikä ollut siis mikään ihme, jos viikonkin kuluttua aurinko olisi poissa, ja vesisade valtaisi koko maan. Sateesta Jaime ei ollut ikinä pitänyt, eikä tulisi siitä luultavasti koskaan pitämäänkään.

Se, että poika oli nähnyt toisen vilaukselta ennenkin, ei tarkoittanut sitä, että nuo olisivat heti parhaita ystäviä. Leo vaikutti mukavalta tyypiltä, mutta toisen lause sai Jaimen kohottamaan kulmiaan. "Teille?" jätkä kysyi, kunnes alkoi taas miettiä, vetäessään röökistä jälleen hatsin. Eihän moinen kuullostaisi lainkaan pahalta. Saada nyt tuosta vain seuraa ja vieläpä joku pyytämässä "jatkoille". Ei kukaan voisi moisesta jutusta kieltäytyä. "Okei, mä oon mukana", Jaime totesi ja virnisti toiselle, ottaen vielä yhden pitkän hatsin, tumpaten sitten tupakan mustan skeittikenkänsä alle.

peli siirtyy asuntolalle