Salaisuuksia paljastuu jos paljastuu...

//Eli tämä on peli jonka jo Tessan kanssa sovimme aikaisemmin, mieluiten ei muita mukaan//

Ren oli muuttunut taas jossakin välissä matkaa ihmiseksi. Nyt poika oli jo oman huoneensa ovella. Ren kaivoi taskustaan avaimen ja avasi oven pieneen yllättävän siistiin ja kodikkaasti sisustettuun asuntoon. Poika astui sisään ja odotti että Maru astuisi sisään.


// sori, lyhyt aloitus //

"Maru oli myöskin muuttunut, mutta upean valkoiseksi sudeksi. Myös tyttö vaihtoi hahmonsa taas ihmiseksi, kun huomasi selvästi tulleensa jollekin huoneen ovelle. Tyttö astui sisään ja tutkiskeli heti ympäristöä. Maru istahti lähimmälle mahdolliselle jka oli tässä tapauksessa toinen sängyistä. "Ihan kiva, ei tosin yhtä kiva kuin minun mutta kuitenkin", Maru sanoi. Tytön kasvoilla käväisi vieno hymy, mutta se kaikkosi melkein heti kun tyttö sen tajusi.
"Niin mikä sen homman nimi oli aulassa?" Tyttö kysyi.

//Joo lyhyttä pukkaa aina alussa//

Ren lähti Marun perään kun oli sulkenut oven. Kun Ren kuuli Marun mielipiteen huoneistosta Ren hymähti. "Oota hetki käyn hakemassa jotain juotavaa." Ren totesi Marulle käyden hakemassa itselleen lasin vettä. Palatessaan takaisin Ren ei yllättänyt Marun kysymyksestä. Poika ei kuitenkaan ollut edelleenkään aivan varma tahtoiko kertoa Marulle. Ren yskäisi miettiessään mitä kertoisi ja miten. Ennenkuin Ren aloitti yhtäkään salaisuutta paljastavaa lausetta poika pyysi Marua olohuoneeseen, Renistä ei ollut oikea paikka kertoa asioita makuuhuoneessa. Kun poika oli istunut houkuttelevan näköiseen mustaan tuoliin joka oikeasti ollut niin mukava kuin mitä olisi voinut luulla Ren totesi miettien jotakin "Tämä on tosi pitkä tarina. Etkä sitten kerro muille tai joudun palaamaan takaisin paikkaan jota kai pitäisi kutsua kodiksi".

Maru nousi seisomaan, seurasi Reniä ja istui sitten sohvalle, vaikkakaan ei silti aikonut unohtaa, että oli luvannut kertoa aulassa tapahtuneesta riidasta. "toivottavasti tuo on unohtanut sen", Maru sanoi hiljaa, kun Ren tuli. "En tietenkään kerro mitään", Maru sanoi sormet ristissä selkänsä takana niin ettei niitä helposti olisi voinut huomata. "ja aikaahan minulla on vaikka kuinka, täytyy tosin löytää vielä omakin punkka jostain tuolta", Maru totesi ja katsoi Reniin. "Mutta kerro nyt. Siis arvaan että se liittyy johonkin perhejuttuun, olenko oikeassa?" Maru kysyi. Tyttö selvästi halusi tietää lisää, mutta toisaalta näytti jännittävän muistaisiko poika hänen sanomaansa, että voisi kertoa juttunsa myös.

Ren kuuli Marun hiljaiset sanat jotenkuten muttei sanonut mitään. Kun lupaus salaisuudesta oli tehty Ren hymyili huomaamattomasti. Poika oli helpottunut että sai kertoa asioistaan jollekin, tosin Ren ei ollut vieläkään varma voiko Maruun luottaa. Ren ei osannut luottaa juuri keneenkään ihan täysin ainoa ihminen johon poika oli luottanut täysin oli kuollut, Renin veli. "Okei, mä kerron. Joo, kai sen voi sanoa perheeseen liittyväksi..." Ren totesi Marulle. "Kai sä muuten muistat että sä kerrot sun juttus mun jälkeen." Ren muistutti katsoen Maruun epäilevästi. Jotenkin Ren tunsi sisimmässään ettei saisi tietää Marun asiasta eikä Renillä siis olisi syytä kertoa Marulle mitään. Jokin kuitenkin pakotti poikaa kertomaan kaiken. Renistä tuntui kuin hänen ympärillään olisi ollut piru ja enkeli, enkeli kannustamassa kertomista ja piru kieltämässä kertomisen. Jostain kumman syystä Ren päätyi kuuntelemaan enkeliään, vaikka yleensä poika olisi päätynyt pirun puolelle. Ren huokaisi ja totesi "Mun tarvii kertoa kaikki menneisyydestäni jotta tästä tajuu yhtään mitään." Ren huomasi näpläävänsä tuolin käsinojaa mutta minkä hän sille voi ettei poika voinut ikinä pitää sormiaan paikoillaan tekemättä niillä mitään. "Ulkonäöstäni saattaa jo huomata etten ole syntynyt täällä, mä synnyin Saksassa." Ren kertoi. 'Mitä mä oonkaan tekemässä, mä oon kertomassa kaiken itsestäni lähes tuntemattomalle ihmiselle. Tää ei kuulu mun tapoihin... Mitä mulle on tapahtumassa?' Ren mietti mutta jatkoi silti: "Mun veli Andrev...". Samassa pojan ääni hiljeni paljon ja Renin huuli alkoi väpättää hitusen, ehkä silmistäkin huomasi jo että Ren pidätteli kyyneliään. Ren piti pienen pienen tauon kunnes jatkoi lähes kuiskaten lauseensa loppuun "Andrev kuoli, auto-onnettomuudessa". Ren tiesi kyllä että Maru tiesi jo mutta hän kertoi silti. Samassa Ren murtui ja pojan silmästä vierähti pieni kyynel. Harvat olisivat uskoneet että Ren oli sama ihminen joka oli aulassa saanut pidettyä kyyneleet sisällään ja äänensä melko tavallisena.

//Oho, tuli yllättävän pitkä, no tuskin siitä on haittaa//

"Joo muistan. Toivoin jo ettei tarttis kertoa, mut katotaan", Maru vastasi, ja kuunteli Renin selitystä. "Saksassa...", Maru mietti ääneen, mutta niin hiljaa että sitä tyttö ei melkein itsekään kuullut. Maruun kuitenkin kolahti se, ja sen jälkeen tyttö vaikutti melko vaivaantuneelta. TYttö kun itsekin oli syntynyt Saksassa, ja oli päättänyt että inhosi kaikkia siellä syntyneiltä. Tyttö piti kuitenkin suunsa kiinni, ja aukaisisi sen vasta kun poika olisi saanut selityksensä loppumaan.

//Kiva että jommalla kummalla meistä menee hyvin. En saa edelleenkään kovin pitkiä, mut parhaani yritän//

//Ei se mitään vaikkei kauhean pitkiä tulisikaan//

Ren sai itsensä rauhoittumaan taas ja jatkoi tarinaansa: "Melkein heti kun Andi kuoli, muutettiin tänne. Multa ei kysytty mitään ja jos oisin saanu päättää mä asuisin edelleenkin Saksassa. Kun olitiin muutetettu tänne, äiti katosi. Se löyty kuolleena metsästä myöhemmin". Ren ei ikävöinyt järjettömästi äitiään, äitihän se oli päättänyt muuttaa pois Saksasta. Saksa ja Andi olivat ne asiat joita Ren todella kaipasi todella. "Äidin kuoleman jälkeen faija alko juoda ja unohti mun olemassa oloni, paitsi sillon ku se tarvitsi rahaa. Mä aloin hoitaa ite koulujuttuni ja lopulta mä tulin tänne." Ren kertoi. "Jollain tavalla opettajat ovat saaneet tietoonsa menneisyyteni, en tiiä miten. En oo kertonu niille juuri mitään itsestäni" Ren totesi ja jatkoi "ne ei usko että tälläsen menneisyyden omaava poika voi olla lainkuuliainen.". Ren tiesi kyllä erittäin hyvin ettei hän ollu todellakaan lainkuuliainen vaan jotain muuta minkä Marukin luultavasti huomaisi ja tajuaisi pitää omana tietonaan. Samalla hetkellä poikaan iski valtava tahto saada huumetta. Ren tiesi ottavansa ison riskin jos hän ottaisi sitä nyt. Siitä huolimatta poika nousi yllättäen ylös mitään sanomatta ja käveli pieneen eteistilaan kaivamaan koululaukkuaan. Ren kääri itselleen laukussa olevasta pussista savukkeen ja palasi takaisin polttaen sitä. Ren istui takaisin tuoliin ja jäi katsomaan tytön ilmettä

Maru kuunteli tarkkavaisena Renin tarinaa. Tyttö loi katseensa maahan melkein koko tarinan ajaksi. Kun poika nousi, Maru katsoi tuon perään, nojautuen laukkunsa ääreen ja yhdestä taskusta, jossa säilytti marihuanapöhöjään ja piippuaan. Tyttö alkoi polttaa, ja pojan tullessa takaisin Maru poltti tätä vieläkin, koska ei ollut huomannut poikaa. Ensimmäinen tunne Marulta oli pelkö, että seuraavaksi toinen varmaankin kertoisi kaikille että Maru oli joku huumediileri. Toinen oli helpotus ja hämmästys, koska tyttö huomasi Reninkin polttavan. "Mitä oot sit tehny, siis huumeiden lisäks?" Maru yritti sivuuttaa tunteensa, mutta tyttö pelkäsi siltkikin pojan kertovan jollekulle opettajista.

Ren huomasi Marun piipun. "Ei tartte pelätä että kertoisin muille, käytänhä mä itekin huumeita." Ren ilmoitti. Poika poltti savukettaan rauhassa luottaene ettei Maru kertoisi kenellekkään. Kun Maru kysyi mitä muuta Ren oli huumeiden lisäksi tehnyt Ren alkoi miettiä. "Hmm polttanu tupakkaa, sen sä nyt jo tiedätkin" Ren totesi ja jatkoi "hakannu ihmisiä sairaalakuntoon ja...". Ren mietti lisää mutta kun hän ei keksinyt poika alkoi nauraa ja sanoi "ja, en mä muista". Renin nauru kuitenkin loppui ja poika kysyi saman kysymyksen Marulta.

"Ettet vain nyt sepittelis omias? pystyn varmasti parempaan, kait", Maru sanoi omaan tapaansa. Kun kysymys kuului Maru pysähtyi hetkeksi ja vajosi omiin ajatuksiinsa, miettien kertoisiko vai jättäisikö kertomatta. "No... Siis... Parempi varmaan kertoa kaikki..." Maru takelteli. "Eli, synnyin saksassa, niin kuin säkin. Mut.. Me jouduttiin muuttamaan lähes heti. Molemmat mun vanhemmist on silti japanilaisia, kuten näkyy. Mun perhe muutti Ranskaan. Silloin oli vielä kivaa, ja koko perhe koossa. Mut sitten me muutettiin Espanjaan. Taas uusi kieli ja kaikki. Mun isä tota... kuoli. Ei tiedetä miten. jotkut sanoo et se kuoli sydäriin, mut se on täysi mysteeri. Mikä tekee siitä vielä pahempaa", Maru yritti tukahsuttaa kyyneleet, mutta tämä kohta oli varmasti pahin. Pari kyyneltä pääsi tytön silmistä, mutta tyttö jatkoi tarinaansa vaikka kuinka olisi halunnut lopettaa. "Mun äiti sai kans mun pikkuveljen ja unohti mut täysin. Opettajat sai tietysti selvää siitä kun juttelivat mun ja mun äidin kanssa täällä, kun muutettiin tänne. Siitä lähtien se yks ope sai loistavaksi ideakseen sanoa mulle siitä aina, kun mahdollista. Ennen tätä en ajatellut asiaa, mutta", Marun ääni petti. viimeiset sanat tyttö lausui todella hiljaa. Maru mietti vähän aikaa ja yritti saada ääntänsä taas vakaaksi. "En osallistu tunneilekaan sen takia, kovin usein ainakaan. Pelkään että kaikki saavat sen selville. Vaikka en tunteita näytäkään usein. siis ennen tätä", Maru hymyili huomaamattaan vähän. "Et sitten kerro tätä, okei?" Maru kysyi silmät enää vain vähän punoittaen.

Ren kuunteli hiljaa Marun kertomusta. Kun kertomus oli loppu, Ren totesi hiljaa "eipä taida kummankaan menneisyys olla kovinkaan ihana". "Joo, en kerro muille. Ei kyllä kuulu munkaan tapoihin kertoa muille asioitani." Ren sanoi. Samassa poika tajusi että pieni meikki jonka poika oli kasvoilleen taikonut ei ollut vedenkestävää. Renin tapoihin kuului meikata, oli syy tai ei. Reniltä kysyttäessä yksikin kyynel saattoi pilata sen ja poika totesikin "Oota hetki, meen korjaa meikin". Ren nousi tuolistaan hihitellen jä käveli ehkä hieman naisellisella kävelytyylillään korjaamaan meikkinsä. Hetken päästä Ren palasi jo takaisin lähes samanlaisena kuin oli lähtenytkin.

"Joo ok", Maru sanoi ja katsoi hieman huvittuneena pojan kävelemistä. Kun tuo tuli takaisin Maru oli jo polttanut loppuun, ajatellen ottaa toisen mutta päätti säästää myöhemmäksi. "Oletko oikeasti syntynyt Saksassa?" Maru kysyi varmistaakseen. Sillä jos olisi, tytöllä olisi ongelma, koska Maru oli päättänyt, että vihaisi kaikkia Saksassa syntyneitä. Maru odotti vastausta samalla kun tajusi, että poika oli muuttunut eläimeksi, mutta miksi eläimeksi? Maru pohti asiaa hetken.

Ren käveli lähes äänettömästi, nelijalkaisena puumana tuolin luo ja hyppäsi istumaan siihen. Ren oli taas kerran muuttunut tahtomattaan puumaksi eikä poika voinut ikävä kyllä puhua puumana ihmisten kieltä mutta poika unohti sen. Renin yrittäessä sanoa jotain, pääsi pojan kidasta vain ääni joka muistutti etäisesti kissan naukaisua. Renin onneksi ei kestänyt kauaa ennen kuin poika muuttui taas ihmiseksi. "No menihän se ohi" Ren totesi istuen edelleenkin tuolissaan. Poika älysi lopultakin vastata kysymykseen jonka Maru oli esittänyt "Ja, kyllä mä oon ihan oikeesti syntynyt Saksassa" Ren totesi.

"Ai... Ajattelin vain... yhtä juttua", Maru katsoi poikaan. Yleensä tässä tilanteessa tyttö oli muuttunut sudeksi ja juossut pois, mutta jokin esti tätä menemästä. Tyttö katseli ympärilleen sulkien kaikki ulkopuolelleen, miettien samalla alkaisiko inhoamaan Reniä vain tämän syntymä maan takia, kuten oli ennen tehnyt, vai hylkäisikö tyttö sen idean.

//En saa muuta kuin lyhyttä//

Ren katseli hetken Marua kunnes poika kaivoi taskuistaan taas kerran askin ja otti sieltä yhden tupakan. Ren vaipui hetkeksi taas omiin ajatuksiinsa mutta havahtui kun pojan kännykkä piti viestiäänen. Ren katsoi ruutua ja luki tekstin. Ren huokaisi syvään eikä vaivautunut vastaamaan viestiin vaan laittoi kännykän takaisin. Hetken päästä oveen koputettiin. Ren meni ovelle ja raotti oveaan kysyen ärsyyntyneen koputtajalta "No mitä?". Kuitenkin ennenkuin Ren sai vastausta poika tajusi kuka oven takana oli. "Mitä sä täällä teet?", kysymys pääsi Renin suusta vahingossa vaikka Renin piti sanoa jotain muuta. "Mene pois, mä vihaan sua" Ren ilmoitti järkyttyneenä edelleen käytävällä olevalle henkilölle. Kun koputtaja ei hievahtanutkaan Ren toisti hiljempaa "mene pois, ennenkuin mä tapan sut". Koska oveen koputtanut tyyppi ei ollut edelleenkään lähtenyt eikä Ren todellakaan halunnut jutella kyseisen ihmisen kanssa, sulki Ren oven. Poika palasi istumaan eikä sanonut mitään, Renin kasvot olivat muuttuneet hieman kalpeammiksi ja pojan kasvoista kuitenkin näki että tämä oli järkyttynyt.

Maru katseli mielenkiinnolla toisen huutamista koputtajalle. Koputtaja vilkaisi Maruakin, ihmetellen tietysti mitä tyttö teki siellä. Marukaan ei olisi halunnut ulkopuolisia sinne yhtään enempää kuin Renkään, mutta tyttö otti vähän rauhallisemmin, kuin toinen. Kun poika oli palannut istumaan, maru katsahti tätä kysyvästi, mutta hymyillen huttuneesti. Hymyn erotti epäselvästi, mutta Maru oli selvästi silti huvittunut pojan äskeisestä purkauksesta. "Tai tapat sen? Vähän vanhaa ja persoonatonta mutta mikäs siinä", Maru sanoi ennen kuin huomasikaan.

//Sori kesto, inspa vähän hukassa//

"Joo, on tai ei vanhaa ja persoonatonta ni mä voisin just nyt tappaa sen tyypin ihan oikeesti." Ren mumisi. Ren katsoi Marua hetken mutta katsoi taas ovea kun siihen koputettiin. Ren ei vaivautunut avaamaan ovea kun poika tiesi jo ketä siellä oli eikä Ren tahtonut enää nähdä oven takana olijaa ikinä. Kuului vielä pari koputusta kunnes saattoi kuulla juuri ja juuri kun oven takana ollut henkilö lähti. "Mistä ihmeestä se sai tietää että oon täällä" Ren mietiskeli ääneen huomaamattaan.

// Joo ei se mitään, mullakin on inspa lähdössä lomaileen //

//Sori vastauksen kesto//

"Okei... Tunnetko sen tyypin?" Maru kysyi, lähinnä vain jotain kysyäkseen. Tyttö katsoi poikaa, miettien mitä poika ajatteli. Maru oli onneksi hyvinkin taitava siinä, mutta nyt jokin vaikeutti hommaa. Maru katsoi välillä kattoon ja antoi katseensa kiertää vapaasti huoneistossa.

//Inspis hukassa, lyhyttä luvassa //

"Joo tunnen, aika hyvinkin" Ren totesi ja nosti katseensa lattiasta. "Mun entisestä koulusta, ainoo joka tietää sun lisäks menneisyydestäni. Kai se haluis auttaa mua tai jotain" Ren kertoi ja mietti oliko henkilö todella raahautunut hänen perässään tänne. "Mä vaan en tarvitse apua" Ren sanoi mahdollisimman itsevarmasti mutta melko hiljaa. Mielessään Ren kuitenkin tiesi ettei kaikki ollut ihan parhainpäin, mutta apua hän ei kyllä ottaisi, Renin mielestä hän pärjäisi aivan hyvin ilman apuakin.

// Eipä se haittaa, ei mullakaa kauheeta idea tulvaa ole //

"Etkö sitten tarvitse?" Maru kysyi, mutta tajusi saman tien että se olisi lähes huonoin kysymys. "No okei, opet ymmärrän kyllä vielä et ne haluis auttaa, mut muuten"Tyttö katsoi poikaan. "Hei mun täytyy varmaan hipsiä jonnekin muualle, kun tulee myöhä. Nähdään joskus" Maru käveli ulos, jolloin muuttui taas sudeksi ja katosi tyttäjen asuntolaan.

// Eli Maru läks //