Pidentynyt välitunti

Maru katsahti kelloon ja huokaisi. Kellon mukaan pitäisi jo mennä luokkaan seuraavaa tuntia varten, mutta Maru istui vielä. "Nähtävästi lintsaan tämänkin tunnin, kuten kaikki edelliset.", Tyttö puheli itsekseen ja vaipui ajatuksiinsa aika nopeasti. Sillä hetkellä Maru oli kaikkea muuta kuin kylmä. Koska hän oli yksin, hän näytti tunteensa, joita oli piilotellut kauan, jotta kukaan ei huomaisi, miten paljon häneen sattui. Isänsä kuoleminen, äitinsä hylkiminen... Maru mietti, kuinka kauan siitä oli, kun oli viimeksi katsonut ketään ilman että oli valehdellut. Valehdellut että kaikki oli hyvin, valehdellut että mikään ei ollut vialla. Maru katsoi ympärilleen tukahdutti kyyneleensä, joita oli alkanut virrata. "Onneksi kukaan ei vain nähnyt", tyttö sanoi ja alkoi etsimään laukustaan aineita, joita oli saanut joltain kaveriltaan vähän aikaa sitten.

//Joku tänne. En pure, mutta Marusta en ole niin varma//

Ren oli ilmestynyt koulun aulaan, itse poika ei kyllä tiennyt miksi hän oli sinne juuri tullut. Tunnille Ren ei enää ainakaan menisi, välitunti oli jo ohi eikä historia kiinostanut häntä tippaakaan. Kirjojakaan pojan koululaukussa ei ollut, siellä oli jotain aivan muuta. Ren päätti selata kännykkäänsä jospa siinä olisi uusia viestejä. Tosin se nyt oli melko mahdotonta. Yllättäen kännykkä sekosi ja näytölle ilmestyi Renin veljen kuva jossa tämä hymyili. Ren järkyttyi kuvasta hetkellisesti ja tiputti kännykkänsä lattialle. Tippuvan kännykän ääni tuntui kovalle, koska aulassa oli hiljaista.

Vasta kuullessaan kännykän tippuvan lattialle, tyttö lopetti etsimisen. Ensin Maru melkein näytti hämmästyksensä, mutta sai onnekseen perusilmeensä kasvoilleen viime tipalla. Tyttö pudotti laukkunsa. Maru silmäili poikaa, joka oli Marusta aika synkän näköinen. Poika oli varmasti samalla luokalla, siitä hän oli varma. Tyttö tarkkaili pojan hämmästynyttä, melkein jopa järkyttynyttä ilmettä, tai ainakin hän tulkitsi sen niin. Maru nousi seisomaan, ei kylläkään tiennyt miksi. "Ai moi", Maru ehti sanoa ennen kuin itse tajusikaan, että oli sanonut nuo sanat. Maru käveli pjan kännykän viereen, nosti sen ja katsoi, minkä takia poika järkyttyi ainakin sekunniksi. Maru katsoi kuvaa, mutta ihmetteli silti miten joku voi pelätä jotain kuvaa, jossa joku ilmiselvä ihminen hymyilee. "Varmaan aika seko tyyppi", Maru ajatteli vahingossa ääneen.

//kiitti kun tulit //

Ren katsoi häntä tervehtinyttä tyttöä jota poika ei ollut huomannut aikaisemmin. Ren ei muistanut nähneensä tätä missään aikaisemmin. Ren katseli tyttöä, luultavasti hän oli samalla luokalla Renin kanssa. Aivan varma siitä poika ei kuitenkaan ollut. Ren vastasi tytön tervehdykseen hiljaa. Kuullessaan tytön sanat, Ren tokaisi hiljaa "ihme kun en ole friikkikin vielä" ja huokaisi. Renin synkkä ulkonäkö muuttui yhä synkemmäksi kun poika vaipui hetkeksi menneisyyteen.

//lyhyttä mutta joo, tottakai mä tulin. Lupaus on lupaus (kerrankin lupasin jotain minkä pystyin toteuttamaankin) //

Maru katsoi poikaa tarkkailevasti. "Voit olla friikkikin, jos haluat", tyttö sanoi ja katsoi selvästi ajatuksiinsa vaipunutta poikaa. Maru käänsi katseensa takaisin kuvaan. 'Onkohan noissa jotain samaa, vai kuvittelenko vain?' Maru vaipui hetkeksi ajatuksiinsa. Tyttö silmäili välillä poikaa ja välillä kuvaa. "Kohta varmaan väität, että tuossa kuvassa oli hetken joku haamu, jota pelästyit?" Maru sanoi terävään sävyyn. Maru kävi hakemassa mustan kassinsa, ja palasi sitten samaan paikkaan, jossa olikin.

//Joo ei mullakaan mitään pitkää tästä saa//

Kun Ren tunsi että tyttö katseli häntä ja kännykän kuvaa poika palasi takaisin nykyhetkeen. Kuullessaan tytön sanat Ren olisi voinut jollakin muulla päivällä menettää hermonsa muttei nyt. Renin ajatukset pyörivät nyt typerän kännykän sekoamisen vuoksi vain päivässä jolloin sairaalasta ilmoitettiin ettei veli selviäisi. Lopultakin Ren sai sanottua "Ei, en väitä. Toi on mun veli joka kuoli...". Renin oli vaikeata pitää äänensä tavallisena ja saada kyyneleet pysymään poissa mutta siinä hän onnistui kuitenkin. Ren olisi ehkä voinut kertoa kaiken elämästään, mutta hän ei tahtonut sääliä eikä luottanut tyttöön. Ren ei tahtonut jokaisen tietävän elämästään ja kertoi menneisyytensä siis todella harvoille ihmisille. Yllättäen Ren tajusi että kännykkä oli edelleen tuntemattoman tytön kädessä. "Saisinkohan mä mun kännykkäni takasin?" Ren kysyi pitäen katseensa kännykässään.

"Ai... joo. Ja... sori", Kerrankin Maru sanoi sen aidosti pahoillaan, antaen samalla kännykän takaisin pojalle. Maru mietti vähän aikaa isäänsä, joka oli myöskin kuollut. Samalla Marulle nousi kyynel silmäkulmaan, jonka tyttö pyyhkäisi pois ennen kuin sitä tuskin ehti näkymään. Kun Maru tuli takaisin todellisuuteen, hän huomasi kaipuun näkyvän ilmeestään ja palautti sen peruslukemille. "Mikä sille tuli, siis sun veljelles??" Maru kysyi, ottaen huomioon ettei poika varmaan edes harkitsisi kertomista. Eihän Maru mitenkään voinut näyttää sellaiselta johon voi luottaa. Toisaalta Maru halusi uteliaisuuden nimissä tietysti saada vastauksen kysymykseensä.

//Lyhyttä... //

Kun kännykkä oli taas pojan taskussa, Ren huomasi tytön ilmeen muttei kysynyt mitään. Kun Ren kuuli kysymyksen tämän veljen kuolemasta, poika yllättyi. Yleensä ketään ei juuri kysellyt mitään Reniltä ja poika sai olla paljon omissa oloissaan. Hetken Ren mietti kertoisiko mutta lopulta Ren päätti kertoa sen, hän ei enää voisi pitää sitä kaikkea tapahtunutta omana tietonaan. Ei ainakaan jos joku halusi tietää eikä muita ollut lähistöllä. "Andrev... Se joutu auto-onnettomuuteen..." Ren kertoi ja vaikeni miettimään. "Lähes kaikki mulle tärkeet ihmiset katoaa aina..." lipsahti Reniltä. Tuota poika ei ollut suunnitellut sanovansa mutta sanoja ei saisi enää peruttua.

// Eipä lyhyet peliviestit ainakaan mua haittaa, nämä minunkaan eivät pitkiä ole kuten saatat huomata... Niin kauan kun lauseita on yli 3 niin oon tyytyväinen //

'Hyvä Maru, näytit jo melkein miltä sinusta oikeasti tuntuu...', Maru ajatteli. Kuullessaan toisen sanat Maru katsahti poikaan. "Samat sanat, luulisin", Maru mietti, kertoisiko enempää. 'Miksi edes kerron mitään? täysin luontteeni vastaista. Mutta tuo tyyppi osui kyllä pahaan paikkaan. Ei kai sillä väliä ole, kun äitinikään ei edes välitä enää', Maru ajatteli. "Joo älä huoli en kerro kenelkään, ellet haluu, tietty", Maru ihmetteli omia sanojaan. Tosin, niin kauan kuin hänen kasvonsa eivät kertoneet mitään, niin hyvä on. Tyttö heilautti mustia hiuksiaan, jotta ne olisivat edes vähän paremmin.

"Hyvä, en todallakaan iloitse jos koko koulu tietää." Ren mutisi tytölle vastauksena. Samalla poika huomasi aulakioskin myyjän joka oli jäänyt tuijottamaan häntä. Ren heitti myyjään murhaavan katseen jolla yleensä sai karkoitettua ihmiset kauemmas tai pysymään hiljaa. Katse tehosi heti ja myyjä katosi jonnekkin. Renin vatsa murisi ja muistutti ettei poika ollut syönyt päivän aikana mitään. Renin suvussa laihuus oli periytyvää, mutta Ren ei muutenkaan syönyt paljon. Osa koululaista ja pari opettajaakin epäili että pojalla olisi syömishäiriö mutta minkä Ren sille voi ettei ruoka maistunut hänelle. Useasti poikaa kehotettiin käymään terveydenhoitajalla mutta Renin tapoihin ei kuulunut muiden kuuntelu eikä varsinkaan muiden käskyjen tottelu. Renin alkoi tulla huono olo, kuten aina kun hän ei ollut syönyt päivän aikana mitään. Yllättäen poika horjahti hieman taaksepäin mutta pysyi pystyssä.

Maru huomasi myös myyjän, joka ilmeisesti säikähti pojan katsetta. 'Hah, jopa minä pystyn parempaan kuin tuo.', Maru mietti, muttei sanonut mitään. Ei hän sentään niin suorapuheinen ollut, ainakaan sinä päivänä. Pojan horjahtaessa Maru katsahti toiseen, ajatuksiinsa vaipuneena. Yllättäen tyttö tajusi, ettei edes tiennyt toisen nimeä. "Mikä sun nimi muuten on?" Maru kysyi, katsahtaen toiseen tavallisella ilmeellään, joka ei kertonut mitään. Samalla hänelle tuli tekstiviesti. Tyttö kaivoi laukustaan puhelimensa, joka oli musta samalla tavalla kuin kaikki muutkin hänen tavaransa, ellei paria valkoista korvakorua otettu mukaan. Ja rannerenkaatkin, jotka Marulla oli kädessä, olivat valkoiset. Maru katosi tekstiviestin, joka oli ilmiselvästi hänen äidiltään. Ja kyseessä olivat taas kerran lintsaukset, joita oli Marun lyhyellä ajalla tullut jo todella monta. Tytön kasvoilla käväisi vihainen ilme, mutta se vaihtui sekunninmurto-osassa tytön tavalliseen ilmeeseen.

Kun tyttö ei huomannut Renin horjahdusta, poika oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kun tyttö kysyi Renin nimeä poika vastasi "Ren, entä sun nimi?". Ren oli tyytyväinen että oli kerrankin saanut sanottua nimensäkin jollekin, monet tiesivät pojan kun kuvailtiin mutta jos sanottiin vain nimi oli Ren lähes tuntematon koska poika ei muistanut mainita kovinkaan usein nimeään muille. Ren muisti taas oman kännykkänsä joka oli jäänyt äänettömälle. Poika vilkaisi omaa kännykkäänsä viestin tai soiton varalta mutta niitä ei tietenkään ollut. Ren päätti vihdoin syödä jotain ja ilmoittikin "käyn hakemassa jotain kioskista" ja lähti kävelemään kioskille. Hetken päästä poika palasi mukanaan jokin nopeasti kyhätty leipä kädessään.

"Maru", Tyttö vastasi. Kun poika - siis Ren, Maru mietti - kävi hakemassa kioskilta leivän, tyttö mietti, söikö toinen koskaan. 'Toisaalta, enhän minäkään syö paljon mitään, jos edes syön päivän aikana, joten ei varmaan kuulu minulle', Maru ajatteli laittaen puhelimensa äänettömälle ja taskuunsa. Maru katsoi muutamaa oppilasta, jotka olivat kävelleet ohi ja pysähtyneet katsomaan Marua ja Reniä. "Go away", Maru sanoi hampaiden välistä. Hän ei todellakaan kaivannut yleisöä tällä hetkellä. Kun oppilaat eivät lähteneet, Maru heitti yhden tylyimmistä ilmeistään, ja oppilaat tajusivat onneksi viestin, ja lähtivät. Maru katsahti vielä perään varmistaakseen, että he olivat lähteneet. Hänen omatuntonsa kolkutti, että tyttö oli ylireagoinut, mutta ei tämä siitä välittänyt, niin kuin ei ollut moneen vuoteen välittänyt.

//Ja edellisessä viestissä "katosi" tarkoittaa siis katsoi//

// Sori vastauksen kesto, idea katos johonki joten tää teksti sitten tökkii ehkä vähän... //

Ren oli syönyt leipänsä. Ren huomasi oppilaat vasta kun tämä tajusi katsoa samaan suuntaan kuin Maru. Koska tyttö oli jo häätänyt oppilaat, Ren pysyi hiljaa. Ren huomasi yllättäen kun oppilaita alkoi tulla aulaan enemmänkin. Poika vilkaisi kelloon ja huomasi että oli taas välitunti. Ren alkoi kaivamaan laukkuaan joka oli pojan vieressä. Pian mustahiuksisen kädessä oli se mitä hän oli etsinytkin, tupakka-aski ja sytytin. poika otti askista yhden tupakan. Yleensä Renin tapoihin ei kuulunut tarjota muille tupakkaa omasta askistaan mutta jostakin syystä hän teki sen nyt. "Haluutko?" Ren kysyi ojentaen askia Marulle.

//ei mitään hätää, kunhan ei tuu kauheeks tavaks //

"Joo, thanks", Maru sanoi ja otti yhden. Tyttö sytytti sen ja katsoi muita oppilaita, jotka onneksi vain menivät ohi, eivätkä jääneet tuijottamaan, kun alaikäiset polttavat. "Kerrankin edes vähän järkeviä tyyppejä. Niitä ei enää montaa olekaan maailmassa", Maru sanoi katsoen samalla ympärilleen. Maru katsoi kyllä, ettei opettajia ollut lähistöllä. Ei hän sentään halunnut niiden näkevän miten pari oppilasta rikkoo sääntöjä. 'Heh, alkaa vielä paasata, mutta ihan turhaan, ei kannata', Maru ajatteli ja katsoi välillä Reniin päin. Muut oppilaat olivat menossa ulos, mutta Marua ei oikein huvittanut, joten tyttö päätti jäädä vielä hetkeksi seisomaan. Tai siis istumaan, sillä Maru siirtyi penkeille ja istui yhdelle penkeistä. Laukkunsa hän nosti syliinsä, jotta voisi tarpeen tullen ottaa jotain äkkiä, tai tarvittaessa myös piilottaa jotain.

//Sori myt ei tuu pidempää... Mullakin tuli katkos//

Ren työnsi askin toiseen taskuunsa. Ren sytytti oman tupakkansa ja siirtyi nojaamaan seinään. Yllättäen kauempaa kuului vihainen, hieman vanhemman naisopettajan huuto "Ren Scharw!". Sama naisopettaja oli saanut Renin monesti kiinni polttamisesta joten Ren pysyi tyynenä. 'Hohhoijaa, eikö se ole edelleenkään tajunnut ettei kukaan lue huomautuksia' Ren ajatteli ja virnisti miettiessään miten monta ilmoitusta Renin isälle oli lähetetty siitä että Ren oli alaikäinen ja poltti. Opettaja tuli seisomaan vihaisena Renin eteen kun poika nojasi edelleenkin seinään rennosti. "Eikö vieläkään ole mennyt perille ettei tuo ole sallittua?" opettaja karjui. Ren näytteli hämmästynyttä ja kysyi "Anteeksi mikä, siis seinään nojaaminen vai. En muista sinun huomauttaneen siitä minulle koskaan...". Poika virnisti ilkikurisesti opettajalle joka hämmästyi, kuten aina. "Mi-minä... tästä tulee kyllä ilmoitus vanhemmillesi" opettaja uhkasi. 'Voi, opettaja. Lähetä vaikka sata ilmoitusta faijalle. Ei niitä kukaan lue' Ren ajatteli opettajan huomautuksesta. Ren loi vielä opettajaan ilmeen jolla viestitti "no niin, häivy. Minä voitin ja teen niinkuin haluan.". Opettaja kääntyi järkyttyneenä ja mutisi vielä jotakin "on kyllä nykyajan nuoriso huonosti kasvatettua" ja huokaisi. Ren katsoi opettajan perään ja kun tämä oli kadonnut Ren katsoi Maruun. Renin tupakka oli jo loppu, joten poika kaivoi askinsa ja otti toisen.

// Toi opettaja on sitte myös sun liikutettavissasi jos tahdot Mä sain taas hetkellisen idean jonka käytinkin heti... //

//Ok. Katon jos sille olis käyttöä//

Maru katseli Renin ja opettajan riitelyä sivussa. Hänelle nousi hetkeksi sinä aikana huvittunut ilme, kun opettaja oli aivan punainen. Tyttö katsoi kysyvästi Reniä, sillä poika oli selvästi ottanut ennenkin yhteen samaisen opettajan kanssa. Maru katsahti sivulleen, ja eikös sieltä jo tullutkin eräs opettaja, joka oli valittanut tytön poissaoloista, poltosta, rumasti puhumisesta... Lista oli jatkuva. Onneksi kyseinen opettaja meni vain ohi, koska Marulla loppui jo tupakka. Maru hymyili niin vähän, mutta itsevarmasti että kyllä sen vähintään aisti. "Idiootti", Mau sanoi opettajan perään, joka selvästi kuuli. Mies tuli takaisin. "Mitä sanoitkaan?" Opettaja sanoi uhkaavasti. "Ai minä vai? Onko opettajalla jo harhoja Dementian lisäksi?" Maru sanoi katsoen suoraan opettajaan, joka tytön silmissä oli jo kauan sitten ohittanut ikälopun. "Kuules, nuori neiti, kerron tästä vanhemmillesi... Siis äidillesi, eihän sinulla muita olekaan", Opettaja sanoi, tietäen että sen kuuleminen satutti kipeästi Marua. Tyttö oli ottanut usein yhteen opettajan kanssa. "Joo kiva, voisitko nyt häipyä, kiitos", Maru kysyi näyttäen kaikkein tylyimmän ilmeensä, eli kannattaisi oikeasti lähteä menemään, se ilme kertoi. Opettaja selvästi ymmärsi, ja lähti pois. "Pelkurikin vielä", Maru sanoi toivoen ettei toinen kuullut äskeistä keskustelua, varsinkaan Vanhemmat - juttua. Maru katsoi vielä, ettei muita opettajia ollut näkyvillä.

//OHO kuinka pitkä, verrattuna muihin viesteihini//

// Opettajien avulla saa helposti kyllä pidennettyä viestiä. Mun idea taas päätti pätkiä mutta kuitenki joku voima pakotti vastaamaan...//

Ren katseli opettajaa joka oli aiheuttanut pikkiriikkisen kohtauksen. Ren oli tyytyväinen ettei opettaja kiinnittänyt huomiota Renin tupakointiin, lukuunottamatta nopeaa vilkaisua. 'Vaude täällä on sittenkin opettaja joka tajuaa pitää ainakin minun kohdallani suunsa kiinni' Ren mietti kun opettaja oli kadonnut. Yllättäen kello soi ja oppilaita alkoi tulvia taas sisään. Ren mietti hetken mitä seuraavana olisi. Matematiikka ei kiinostanut Reniä joten poika päätti jättää tämänkin tunnin väliin, samalla hän päätti jättää koko koulupäivän tunnit väliin. Ainoa tunti jonne poika ehkä olisi voinut raahautua oli musiikki, mutta koska sitäkään ei ollut tänään ei ollut syytä kuulla opettajien huomautuksia poissaolojen määrästä. Ren käveli penkin luo ja istui. "No, jätätkö tänki tunnin pois vai raahaudutko matematiikantunnille?" Ren kysyi Marulta.

//Samaa mieltä. Muidenkin tyyppien kanssa voi tosin kanssa pidentää, vaik reksin tai oppilaiden//

"Älä kuule luule että matikan tunti kuuluis mun tuntilistaan. Ainoa, jolle voin ehkä jopa mennä on musiikki, sekin harvoin", Maru sanoi helpottuneena ettei toinen kysynyt äskeisestä riitelystä. "Oletko ottanut useinkin yhteen opettajien kanssa?" Maru kysyi. Tyttö katseli muita oppilaita, mutta kuunteli kokoajan Reniä, jos poika sanoisi jotain. Monia selvästi samalla luokalla olevia tuli ja meni, mutta ei varsinaisesti ketään kiinnostavaa. Maru käänsi katseensa poikaan. Tyttö muisti äkkiä, että hänen äitinsä oli tulossa tänään katsomaan, miten hänen muka rakkaalla tyttärellään menee koulunkäynti. "Omg", tyttö sanoi ajatuksissaan ääneen.

"Sama juttu mulla" Ren totesi. Kun poika kuuli kysymyksen opettajista ja Renistä, poika naurahti itsekseen samalla kun mietti vastausta. "Hmm jaa, voisinpa sanoa ettei opettajien kanssa yhteenotto enää kohdallani ole ihmeellistä..." Ren mutisi vastauksena. Hetken päästä Ren lisäsi "omituista etteivät opettajat tajua ettei kukaan lue kotiini lähetettyjä huomautuksia...". Ren katseli muita oppilaita ja alkoi hyräillä lempikappalettaan kuulematta mitä Maru sanoi.

"Samat sanat. Äitini ei lue mitään viestejä. Enää. Huolehtii vain, ettei veljelleni käy kuinkaan, toisin kuin..", Maru lopetti äkisti. 'Hitsi, tyyppihän on ventovieras, ja meinasin paljastaa sille... Voi...' Maru ajatteli vihaisena itselleen. Tytön kasvoilla se ei onneksi näkynyt, ainakaan paljoa. Maru katsahti paria opettajaa, ja eivätkös he olleet juuri ne, jotka molemmat olivat pysähtyneet, Ensin Renin sitten tytön kanssa ns. juttusille. "Miten nuo kestävät toisiaan?", Maru kysyi, lähinnä itseltään.

Ren lopetti hyräilyn ja katsoi uudelleen tyttöön kuunnellen mitä tämä sanoi. Kun samat opettajat jotka olivat jo kerran valittaneet heille ilmestyivät paikalle Ren kaivoi huomioimatta opettajia taas askinsa esiin. Ei vain ärsyttääkseen opettajia vaan myös siksi että poika halusi juuri sillä sekunnilla tupakkaa. Naisopettaja katsahti varoittavasti Reniin kun miesopettaja lähti kävelemään häntä kohti. "Ootappa vaan, kohta toi opettaja tulee varottamaan sua ettei oo hyvä idea olla mun seurassani..." Ren sanoi hiljaa, mutta lopetti lauseensa kesken kun opettaja oli jo kuuloetäisyydellä. Samalla Ren tajusi paljastaneensa taas hieman liikaa. 'Täytyy olla vähän varovampi ettei kaikki asiani paljastu muille. Toivotaan että Maru ottaa tuon jonkin laisena vitsinä' Ren mietti.

"Miten niin?" Maru katsahti kysyvästi, mutta samalla erittäin vaativasti poikaan. Tytöllä ei ollut aikomustakaan lähteä minnekään. Ei nyt. "Ainakaan se ei voi olla pahempi kuin mun pysytteleminen pois tunneilta ja kotoa. Ja siitä ei sitten sen enempää, ei edes kannata kysyä", Maru katsoi lähestyviä opettajia. "Unohtuiko dementikolta sanoa jotain tylyä taas?" Marulta pääsi. "Etkä sitten eksy siihen aiheeseen, vai mitä?" Maru katsoi suoraan pettajan silmiin. "Ai, etkö ole kertonut tuolle pikku salaisuuttasi, vai? No ei sen väliä, voin kertoa, jos et uskalla", Mies katsoi takaisin. "Et... Kerron joskus, okei? mitä kivaa sullekin on kiusata mua?" Maru katsoi jonnekin kaukaisuuteen, mutta kyynelten saattoi jo nähdä tulevan. "Tuon pikku ihmisen kanssa ei kuitenkaan kannata olla", Opettaja sanoi.


//Ihan ok pituinen, kait, pidempi kuin muutamat muut, eli edistystä//

"Kerron myöhemmin, jos kerron" Ren vastasi hyvin hiljaa. Ren katseli hiljaa opettajaa ja Marua. Kun opettaja oli lähtenyt Reniä alkoi mietityttää kumpaa opettaja oli sanonut pikku ihmiseksi. No jaa Ren ei jaksanut välittää siitä, toinen mikä pojan mielessä liikkui oli kysymys salaisuudesta joka Marulla oli. Ren ei jaksanut miettiä kumpaakaan kovinkaan kauaa. Ren huomasi Marun ilmeen. "Ootko ihan okei?" Ren kysyi Marulta. Poika katsoi opettajaa joka oli jo kauempana, mutta pian Ren katsoi taas Maruun.

"Tota joo, kai. Toi on saanu jonkun päähänpinttymän, et sen pitää kiusata mua... Tietystä aiheesta", Maru katsahti Reniin. Tyttö pyyhkäisi kyyneleet pois. "Ja kerro nyt. Ei kukaan... tai siis melkein kukaan kuule", Maru katsoi todella vaativasti poikaan. "Hei. Voin kertoa vaik sen jutun sitten, vaik, no ei se kyl helppoa ole", Maru mietti menevänsä ulos, muuttuvansa sudeksi ja juoksemaan pois kaikesta pahasta.

//TOSI lyhyt//