Poison RPG

Tässä koulussa koet muutoksen tuulet...kirjaimellisesti!
 
PääsivuKalenteriFAQHakuKäyttäjälistaKäyttäjäryhmätRekisteröidyKirjaudu sisään

Jaa | 
 

 I'm going my way (vapaa)

Siirry alas 
Siirry sivulle : 1, 2  Seuraava
KirjoittajaViesti
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: I'm going my way (vapaa)   Ke Maalis 24, 2010 4:29 pm

[[ Kuka tahansa vain mukaan. Vedetään peli lonkalta. : P ]]

Nana

Satoja ihmisiä. He kaikki kulkivat ohitseni, enemmän tai vähemmän rivakasti. Osa puhui puhelimeen, osa nauroi kaveriporukassaan. En saattanut kuulla edes omia ajatuksiani -kaappien ovet avautuivat ja sulkeutuivat kuin ne löisivät nopeaa rumpukomppia, ihmisten suut kävivät nopeammin kuin pikajuoksijoiden jalat. Kello oli noin varttia yli yksi, mikäli käytävän kello oikeaa aikaa näytti. Joskus oppilaat tekivät jäynää ja siirsivät viisareita. Mitä jäynää mokomassa edes oli? Se vain vaikeutti ihmisten elämää. Puhumattakaan siitä, että tulin aina ärtyneeksi sen huomatessani.

Istuin yksin suurehkolla penkkirivistöllä. Laukkuni olin paiskannut vierelleni ja räpläsin musiikkitiedostojani jokseenkin kulahtaneella mp3- soittimellani. Koko päivä oli ollut jokseenkin tylsä; pelkkiä lukuaineita ja typeriä ihmisiä niitä opettamassa. Ei, en ole opettajakunnan vihaaja. Ne eivät vain saa oppimisesta minulle mieleistä puuhaa.
Nostin pian katseeni soittimeni näytöltä, huomaten miten käytävä oli jo tyhjentynyt. Kulmani kohosi hiukan kysyvästi; en käsittänyt tätä. Miten niin suurien ihmismassojen kaikkoaminen oli jäänyt minulta tyystin sivuun? Vaan kuuntelinhan minä musiikkia -yleensä heittäydyin siihen aina mukaan täysillä. Vilkaisin myös kelloa. Oppitunnit olivat alkaneet, joten sinne se popula oli siis siirtynyt. Hymähdin itsekseni. Itselläni oli hyppytunti, ja sen jälkeen pääsisin musiikin pariin. Kaksi tuntia valinnaista musiikkia -parempaa ei voisi edes kuvitella. Rakastin sitä.

"I'm going my way, I believe in my waaay... I'm better than you guuuys..." Hyräilin -tai pikemminkin lauloin itsekseni. En tainnut edes osata hyräillä. Laulaminen ja äänen voimakas käyttö tuli luonnostaan. Ja jonain päivänä, jonain kauniina päivänä minä pääsisin laulamaan koko maailmalle. Tai ehkä realistisempi suunnitelma tällä hetkellä olisi päästä laulamaan koko koululle. Ken tietää.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: I'm going my way (vapaa)   Ke Maalis 24, 2010 5:16 pm

//Haa! Ren kaipailikin jo uutta peliä//

Ren käveli tuskallisen hitaasti käytävää pitkin. Pojan aie oli kerrankin raahautua taas tunnille mutta tottakai hän oli myöhässä, siitä huolimatta Ren pysähtyi hetkeksi ja vilkaisi kännykkänsä näytöstä kelloa. Koska Ren ei välittänyt koulunkäynnistä juurikaan ei tämän mieleen tullut enää ilmestyä luokkaan kesken tunnin. Ren pysähtyi taas nojaamaan jonkun kaappia vasten, poika kuunteli hiljaisuutta kunnes kuuli jostakin hiljaista ääntä. Mustahiuksinen poika lähti kävelemään ääntä kohti kunnes tajusi että edessä oli penkkejä joilla istui joku.

Ren mietti istuisiko hetkeksi itsekin penkille vai palaisiko hän asuntolaan. Lopulta Ren päätti istua, hän käveli penkkien luokse huomioimatta toista henkilöä. Ren laski laski laukkunsakin penkille. Laukku kuitenkin tipahti ja aukesi lattialle, laukun sisällä olevat kirjat tipahtivat pois laukusta lattialle. Kirjojen lisäksi laukusta näkyi osittain pieni pussi joka Renin onneksi oli kuitenkin suurimmaksi osaksi vielä laukun sisällä. Poika kumartui melko nopeasti laittamaan pussin taas täysin laukun sisälle ja alkoi sitten täysin rauhallisena keräämään kirjojaan. Yleensä poika olisi luetellut jo liudan kirosanoja, saksaksi sekä japaniksi mutta ei tällä kertaa, nyt hän oli täysin hiljaa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: I'm going my way (vapaa)   Ke Maalis 24, 2010 6:09 pm

Olin täysin omassa maailmassani, laulaen mitä korvissani sillä hetkellä soi. Minulta jopa jäi lähestulkoon huomaamatta tuntemattoman henkilön saapuminen; pojaksi tunnistin tämän heti, mutta en tiennyt nimeä. Olin kyllä varmasti nähnyt tämän jossain. Oliko nuorukainen kenties samalla vuosiluokalla kanssani? Äsh. En jaksanut vaivata päätäni moisella.

Lopetin laulamisen välittömästi, siirtyen vähitellen hiljaiseen hyminään ja siitä lopetin ääntelyn kokonaan. Silmäni vaeltelivat pitkin käytävää, mutta en vilkaissutkaan pojan suuntaan -jostain syystä tunsin itseni nolostuneeksi. Ja miksi en tuntisi? Harvempi oppilas lauloi kovaan ääneen yleisellä käytävällä. Musiikkiluokissa se oli ymmärrettävää, mutta käytävällä luultavasti vain outoa.
Havahduin, kun kuulin pojan laukun tömähtävän lattialle. Käänsin pääni välittömästi äänen suuntaan, nähden vilauksen jostain pussista -en tiennyt, mikä se oli, vaan luultavasti en edes haluaisi tietää. Poika alkoi keräämään kirjojaan takaisin, jokseenkin tylsistyneen näköisenä. Tai hetkinen, en minä hänen ilmettään oikein pystynyt lukemaan.

"Tarttetko apua?" Kysyin hiukan varovaisesti, vetäisten kuulokkeet korviltani ja sulloen mp3:seni housuntaskuuni. Nojauduin hiukan eteenpäin, tarttuen penkistä kiinni jotten mätkähtäisi lattialle. Nojaaminen oli ehkä aavistuksen verran huono idea, sillä ylisuuri paitani valahti jo kolmannen kerran tänä päivänä turhankin avonaiseksi kaula- aukon kohdalta. Oikea käteni liikkui välittömästi nostamaan paitaani, se oli kuin refleksi.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: I'm going my way (vapaa)   To Maalis 25, 2010 10:16 pm

Ren yllättyi kun hänelle tarjottiin apua. "Joo, ehkä vähäsen..." Ren mutisi pitäen katseensa kirjoissa joita hän sulloi mustaan laukkuunsa. Kun kaikki kirjat olivat taas Renin laukussa, hän kiitti tyttöä avusta. Mustahiuksisen pojan kasvoilla ei käväissyt edes pientä hymyä, mutta hänen silmistään näkyi että hän oli kiitollinen avusta. Ren katseli hetken lattiaa, huomaamatta kuitenkaan laukusta tippunutta pientä valokuvaa jonka etupuoli oli lattiaa vasten. Valokuvan etupuolella hymyili poika joka muistutti hieman ainakin kasvonpiirteiltään Reniä. Ren oli luullut kirjoja takaisin nostaessaan kuvaa käytävälle heitetyksi paperi lapuksi ja että valokuva oli hänen laukussaan.

Lopulta poika nosti katseensa lattiasta ja katsoi tyttöä. "Mikä sun nimi muuten on?" Ren kysyi. Ren katsoi tyttöä odottaen vastausta ja häsläsi kokoajan jotakin käsillään, hänen kätensä eivät koskaan voineet olla paikoillaan tekemättä mitään ja se häiritsi häntä erityisesti nyt.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: I'm going my way (vapaa)   To Maalis 25, 2010 10:31 pm

Kun olin auttanut poikaa kamppeidensa keräämisessä, istahdin tyynesti takaisin penkille. Hän uteli nimeäni -toivottavasti halusi tutustua. Nojauduin rennosti taaksepäin, ristien käteni puuskaan ja kääntyen muukalaista kohti itsevarma hymynpoikanen suupielessäni.
"Aizawa Nana", aloitin hymyillen, "kutsu kummaksi vain haluat." Jatkoin kääntäen pääni pois pojasta. Silmäni harhailivat hetken kaappirivistön kohdalla, kunnes ne äkkäsivät jotain lattialla. Paperinpala? Siltä se ainakin näytti täältä katsoen.

Annoin sen kuitenkin olla pakoillaan vielä hetken, ja suuntasin katseeni takaisin poikaan. Olisi varmaankin varsin epäkohteliasta upota omiin ajatuksiinsa... no, jonkin asteisen keskustelun käydessä. Vaan en minä useimmiten turhuuksia miettinyt, kun olisi mahdollisuus tutustua johonkin. Suuntasin yleensä ajatukseni juuri siihen hetkeen, mitä parhaillaan elin.
"Ja kuka ite oot?" Kysäisin pikaisesti, katse taas paperinpalaan kaikoten. Käänsin silmäni pakollisesti pois siitä; ei, en antaisi mokoman roskan häiritä keskittymistäni. Vaan yleensä minä tosiaan häiriinnyin kun joku tai jokin horjutti harmonista tasapainoani. Tämä voisi olla hyvä testi. Kestäisinkö kiusauksen nostaa paperinpala muuten tyhjältä lattialta?
Naurahdin itsekseni. Otin ongelmia harteilleni mitä pienimmistä ja vähäisimmistä asioista. Oliko typeryydellä kenties joku rajakin, vai näkyikö se kaikissa ihmisissä näin helposti? Tuskinpa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: I'm going my way (vapaa)   Ma Maalis 29, 2010 5:32 pm

Kun Ren oli saanut vastauksen poika nyökkäsi pienoisesti päätään merkiksi siitä että oli kuullut. Ren vaipui hetkellisesti omiin ajatuksiinsa mutta havahtui taas kun hänen nimeään kysyttiin. Ääh, Ren ei taaskaan ollut kertonut nimeään. "Scharw Ren", poika vastasi.

Ren katseli hetken käytävää joka oli edelleen tyhjä ihmisistä, Reniä ja Nanaa lukuunottamatta. Poika käänsi katseensa takaisin tyttöön vaipuen kuitenkin uudelleen omiin ajatuksiinsa.

//Pahoittelen, lyhyttä on//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: I'm going my way (vapaa)   La Huhti 03, 2010 10:52 am

[[ Ei mitään. :''D ]]

Katsahdin poikaan tämän kertoessa nimensä -pakko kai mainita, että olin jokseenkin yllättynyt kuullessani ulkomaalaisen nimen. Koska olin melkoista tarkkailijatyyppiä, aloin katsella nuorukaista hiukan tarkemmin. Kiinnitin erityisesti huomiota tämän tummiin, selvästi ei- aasialaisiin silmiin; miten se oli jäänyt minulta aluksi huomaamatta? Poikahan peräti huokui ulkonäöllistä gaijiniutta, ja minä hidasjärkinen tajusin mokoman vasta kuultuani nimen. Hyvä minä.

"En taida olla ihan perillä näistä vierasperäisistä sukunimistä, mut oletko kenties jostain Euroopasta?" Kysyin pienesti hymyä vääntäen. Silloin sain suoran näkymän Renin kasvoihin. 'Perhana', minä tuumin -poikahan oli kaunis. Tai en minä aivan niinkään asiaani voisi ilmaista. Hänet oli siunattu melko siroilla, ehkä aavistuksen neitimäisillä piirteillä, mutta tuskin hän olisi mielissään jos kutsuisin tätä kauniiksi. Herättikö tämä täydellinen ihminen minussa tunteita, sellaisia jotka saivat punastumaan? Eivät nimeksikään. Ihailin vain pojan sopusuhtaisia piirteitä, ei muuta.
"...juu kyselen aika paljon, mutta juttuseura voisi piristää. Eikö sulla pitäisi olla tunti tai jotain meneillään? Itellä hypäri." Mitä keskustelujen aloittamiseen tuli, olin surkea. Ei, olin katastrofaalisen surkea. Puheeni oli paikoitellen töksähtelevää, kaukana luontevasta.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: I'm going my way (vapaa)   La Huhti 03, 2010 5:10 pm

Ren havahtui ajatuksistaan kun hänen syntymämaataan kysyttiin. Renin kasvoille ilmestyi pieni, lähes huomaamaton hymy ja poika vastasi "Sä oot eka joka huomas ilman että sanoin, mutta joo oon Euroopasta". "Mä oon Saksasta, muutettiin tänne melkeen heti sen jälkeen kun..." Renin lause jäi kuitenkin kesken ja hymy katosi pojan kasvoilta, hän oli taas meinannut kertoa liikaa. "Ääh siis me muutettiin tänne kun olin 14vuotta" Ren sanoi.

Reniä huvitti tytön ehkä hieman töksähtelevä kysymys tunnista. "Joo itseasiassa mun pitäisi olla joku tunti nyt mutta mä myöhästyin eikä oikeen kiinosta mennä luokkaan kesken tunnin ja tekasta jotain tekosyytä myöhästymiselle" Ren totesi, hänen tapoihinsa ei todellakaan kuulunut mennä luokkaan kesken tunnin, joko hän meni ajoissa tai ei mennyt ollenkaan. "Joten, mä päätin jättää koko tunnin väliin, tuskin yksi poissa olo niiden tuhannen joukkoon lisää maailmaa kaataa" poika naurahti pienesti.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: I'm going my way (vapaa)   La Huhti 03, 2010 5:52 pm

Nyökyttelin päätäni melko hitaasti, kuin kertoakseni tajuavani pojan sanat. Eihän sitä elettä suinkaan tarvittu, mutta minä vain satuin yleensä elämään hetkessä ja toimimaan miten kehoni halusi -myös tekemällä turhiakin liikkeitä. Ren oli siis Saksasta. Katseeni poikkesi hetkeksi muualle, kun jäin kelaamaan näitä sanoja. Saksa oli euroopassa, sen jokainen tiesi. Ollut melko suuressa osassa maailmansotien kannalta ajatellen. Hyvin, hyvin kaukana Japanista. Oli varmaan rankkaa vaihtaa kotimaataan teini- iän kriisien keskellä, itse en ainakaan voisi moista kuvitella.
En oikeastaan edes voisi muuttaa toiseen maahan tällä hetkellä. Tottakai sellaisen tapahtuessa vanhempani tulisivat mukaan... mutta suuri ongelma oli se, että en osannut juuri lainkaan muita kieliä kuin japania. Osasin sanoa 'My name is Nana' ja siihen se sitten jäikin. Näin tarkemmin ajateltuna saatoin olla yksi niistä lukiolaisista, jotka eivät edes viitsineet opiskella englantia saatika muita kieliä. Tulevaisuuteni odotti täällä, Japanissa -strobovalojen täytteisillä lavoilla tuhatpäisen yleisön edessä.

"Kiinnostavaa", minä mutisin enemmänkin itsekseni. Keskustelu tuntui jo hetken ajan kuolleen, kun Ren vastasikin toiseen esittämääni kysymykseen. Naurahdin mielessäni; jotenkin saatoin arvata pojan lintsaavan. Ei sillä että hänen pukeutumistyylinsä olisi näyttänyt... 'turmiolliselta', kuten vanhempi sukupolvi sanoi -pukeuduinhan itsekin pitkälti samoin. Ei tyyli vaikuttanut koulunkäyntiin, Renin olemus oli vain huokunut sitä tiettyä jaksamattomuutta joka aiheutti lintsausta. En ollut mikään häntä tuomitsemaan, olinhan itsekin jo tällä viikolla kerran tai pari livahtanut kauppaan, vaikka tunnille sitä olisi pitänyt pyrkiä.
"No juu, ei se yks poissaolo mitään tee. Mut varotan, liika lintsaus kostautuu vaikka koulu ei huvittaisikaan. Kävin täällä ton ylä- asteenkin, ja olin kaikki kolme vuotta ihan pihalla kemiasta. Vaan sen takia, että se ei seiskalla kiinnostanut pätkääkään."
Puhuin täyttä totta. Yhdeksännen luokan todistuksessa numero oli pelkällä tuurilla kutonen -yksi alaspäin, niin tulevaisuuteni olisi ollut todella suuren työn takana. Nyt pääsin kuitenkin haluamaani lukioon ilman enempiä ongelmia. Minä todella viihdyin Ikiyugossa, en edes harkinnut muita lukioita. Tässä koko paikassa oli vain sitä jotain, oppilaiden yhteishenkeä? Vai osaavia opettajia? Miinus tietenkin se kemian maikka. Liitutaulukin oli elävämpi kuin se harppu.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: I'm going my way (vapaa)   Su Huhti 04, 2010 8:53 pm

Ren vilkaisi Nanaa hieman yllättyneenä. Yleensä kukaan ei edes puhunut koulusta hänelle, siis jos opettajia ei otettu mukaan. Opettajat jaksoivat aina huomautella hänelle jostakin, milloin tupakasta, poissaoloista ja monesta muusta asiasta mutta koulun oppilaiden kanssa Ren puhui harvemmin koulusta. "Joo, enköhän mä tiedä miten paljon mä lintsaan, sitä paitsi en usko että mulla olisi järjettömän mahtavaa tulevaisuutta vaikka kävisin koulua kuinka ahkerasti" Ren totesi.

Eihän Ren tietenkään voinut tietää mitä hänelle tulevaisuudessa tapahtuisi mutta hän aavisti ettei se tulisi olemaan älyttömän mahtava. Tietysti jos hän kävisi koulua ahkerammin tulevaisuus saattaisi olla hieman kirkkaampi. Renillä ei ollut juurikaan väliä mitä hänelle tapahtuisi, ainoa mitä hän tahtoi tehdä, oli saksaan palaaminen. Hän todella kaipasi takaisin sinne, tutumpi kieli, tutut ihmiset ja tavat, vaikka poika oli asunut Japanissa jo pari vuotta, hän ei ollut vieläkään tottunut täysin maan tapoihin eikä Renin puhe ollut aivan erinomaista.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: I'm going my way (vapaa)   Su Huhti 04, 2010 10:15 pm

Katsahdin Reniin päin melko pikaisesti, en lainkaan niin poissaolevasti miten tapasin ihmisiä katsoa. Moni ystäväni oli minulle siitä huomautellutkin, miten 'poissaolevalta' minä tunnuin, kun keskustelin heidän kanssaan. En ole juuri koskaan tohtinut kertoa, että oikea syy harhaileviin silmiini on yksinkertainen aiheesta kiinni.
Ympärilläni olevat ihmiset, -he puhuvat yleensä asioita, jotka eivät kiinnosta minua pätkääkään. Tiedättehän, millaisia keskusteluja tarkoitan? Ne ovat pinnallisia. Kysellään, mitä tuli läksyksi, mitä tehdään viikonloppuna ja onko tuolla ohi menevällä henkilöllä kenties tyttöystävä. Tarkoitan siis; miten siinä keskellä ei muka voisi näyttää pitkästyneeltä ja kylmänkiskolta? Olettavatko ihmiset, että niin kevyessä keskustelussa pitäisi olla mukana koko sydämellään? Se oli tarkoitettu syvällisempiin hetkiin.

Naurahdin mielessäni. Ei, tämä oli kaukana syvällisestä hetkestä. Silti pystyin kuitenkin ilmaisemaan katseellani asioita, kuten 'olen tässä, valmiina puhumaan'. Puhuimme koulunkäynistä. Mitä tylsin ja piinaavin aihe, mutta silti siitä tuntui luontevalta keskustella Renin kanssa.
"Totta tuokin. Ei tulevaisuus pelkällä koululla ny määräänny", vastasin hiukan laiskahkosti, nojautuen penkin selkämystä vasten. "Unelmat ei pelkällä koululla määräänny. Ei mikään. Se on ihmisestä kiinni. Jos on tarpeeksi sisua työskennellä persuksensa auki, kyllä siitä jotain takasin saa." Jatkoin sanojani ihmeellisen henkevään sävyyn. Minä, henkevä? Täysin uusi puoli minusta. Naurahdin vielä ääneen, pää hiukan alas päin keikahtaen mutta nousten taas normaalille tasolle.
"Sori, puhun ihan sekavia. Tuli nukuttua kehnosti." Sanoin hilpeys äänessäni. Tuskin Ren olisi mielissään, jos jatkaisimme tätä epänormaalia juttelua koulunkäynnistä -tunnelma saattoi olla hänelle peräti kiusallinen, en ollut varma. Ei kukaan yleensä koulusta jutellut, mitä nyt tuli kirottua mokomaa rakennusta ja siellä käyviä henkilöitä.

Istuin hiljaa paikoillani, katse naulittuna tyhjään ja valkeaan seinään. Yleensä pidin hiljaisuudesta, se rauhoitti mieltäni. Nyt tilanne oli kuitenkin aivan erilainen; hiljaisuus tuntui selkää riipivältä ja varsin kiusalliselta. Olimme kahden käytävällä, hiljaisuuden ympäröimänä. Siinä vaiheessa jokaisen ihmisen alitajunta herätteli omistajaansa, huudellen 'hei ääliö, puhu jotain'. Kummallista kyllä, se ei silti saanut useimpia edes silmiään räpäyttämään.
"Kuinka vanha muuten oot?" Virnistin sisäisesti. Jes, olin saanut hiljaisuuden rikottua. Tönkösti, kuten aina -sitä ei voinut edes välttää. Tärkeintä oli kuitenkin jatkaa keskustelua. Tai en edes ollut varma, halusiko Ren vielä puhua kanssani. Hän ei vaikuttanut järin kylmältä minua kohtaan, joten toivoin parasta.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: I'm going my way (vapaa)   Ti Huhti 06, 2010 9:07 pm

Ren kuunteli Nanaa hiljaisena. Hän tuijotti kaappirivistöä ja oli osittain vaipunut taas omiin ajatuksiinsa. Koulu ei ollut hänestä kovinkaan mielenkiintoinen puheenaihe eikä hän jaksanut siksi kuunnella hyvin. Ren vilkaisi Nanaa välillä mutta eniten hän kuitenkin katseli kaappirivistöjä.

Kun käytävälle oli laskeutunut hiljaisuus, Ren alkoi tuijotella kynsiään joiden musta lakka oli jo lohkeillut hieman. Samalla hän yritti keksiä jotakin järkevää puheenaihetta. Ren ei kuitenkaan ehtinyt sanoa mitään ennenkuin hänelle esitettiin kysymys. Poika nosti katseensa kynsistään ja katsoi Nanaa. "Oon 16" Ren vastasi. "Entä sä?" hän kysyi ja hymyili pienesti tajuamatta sitä itsekään. Ren oli yksinään sen verran että seura piristi häntä hieman sillä se piti pojan ajatukset melko hyvin poissa niistä asioista joiden ajattelu sai hänet muuttumaan synkäksi.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: I'm going my way (vapaa)   Ti Huhti 06, 2010 10:26 pm

Nyökkäsin hiljaa, suupielet hymyä kohti kaartuen. Kerrankin, kerrankin sisäinen vaistoni oli ollut oikeassa. Yleensä olin surkea, mitä tuli henkilöiden iän arvaamiseen. Naurahdin itsekseni; kuinka monta asiaa tässä maailmassa oli, joista sanoin olevani katastrofaalisen uusavuton? No ainakin keskustelun aloitus, juuri tuo äskeinen iän arvaaminen, kemia ja kaiketi paljon muutakin. Lista jatkuisi loputtomiin.
Pieni ajatus käväisi mielessäni -oliko minulla kenties lieviä itsetunto- ongelmia, kun leimasin itseni typerykseksi vähän väliä? Tuumin asiaa hetken, katsoen kohti käytävän valkeaa kattoa. Näytin jokseenkin miettivältä, vaikka itseasiassa käsittelinkin asiaa varsin keveämielisesti.

Pääsin lopputulokseen. Se oli täysin normaalia, kai. Tervettäkin. Kohdataan todellisuus; yleensä naisilla oli paljon huonompi itsetunto kuin miehillä. Tämän suhteen minun oli pakko nyökätä, niinhän se oli. Me valitimme miten rumia olimme, miten voisi pari kiloa pudottaa ja juorusimme kaikkea mahdollista paskaa toisistamme. Huokaisin. Jos olisin syntynyt pojaksi, olisi elämäni paljon helpompaa. Olisin enemmän kaltaisteni parissa, enkä joutuisi keskelle näitä neitikeskusteluja -pikemminkin ämmäfarsseja.
"16, vai?" Toistin ääneen, hymähtäen rennosti. Parantelin hiukan istuma- asentoani, nojautuen yhä taaksepäin. Ei penkki yleensä näin mukavalta tuntunut. "Sitähän tässä minäkin. Mä jo luulin, et olisit ainakin vuoden vanhempi tai jotain." Jatkoin virnistäen itselleni tyypillisesti. En tainnut edes itse tajutakaan, miten luontevalta Renille puhuminen tuntui. En tiennyt hänestä juuri mitään -se ei haitannut. Ei ihmisten ollut tarkoitus tietää toisistaan kaikkea.
Käytävän valtasi taas hetkeksi hiljaisuus, se ei ollut yhtä piinaava kuin äsken. Melko kiusallinen siitä huolimatta. Minulla oli aikaa ajatella omiani, ja kuinka ollakaan -katseeni osui taas vaihteeksi siihen harmoniaani häiritsevään paperinpalaan lattialla. Pidättelin itseäni, mutta lopulta uteliaisuus otti vallan. Melkein rävähdin pois istuma- asennostani, kurotin lattialle ja poimin paperinpalan käteeni. En rypistänyt sitä, vaan ei otteeni mitenkään hento ollut.

En vilkuillut Reniin päin, joten en tiennyt pojan reaktiota. Olin pian taas normissa asennossa ja käänsin paperinpalaa nähdäkseni toisen puolen. Näkemäni yllätti minut; en olettanut paperinpalan olevan itseasiassa valokuva. Katsoin sitä tarkasti, kuin etsien virhettä. Hymyilevä poika. Vilkaisin Reniin ja takaisin kuvaan. Vilkaisin poikaa uudestaan. Ei, näissä kahdessa henkilössä oli joitain yhtenäisyyksiä -mutta he eivät olleet yksi ja sama.
Käännyin hitaasti Renin puoleen, näyttäen poimimaani kuvaa. Koska se ei ollut ollut käytävällä ennen Renin tuloa, oletin kuvan kuuluvan hänelle. "Onko tää sun? Henkilö näyttää muuten hiukan sulta." Kerroin mielipiteeni hiukan hilpeähkösti, vaikka en tiennytkään, miten Ren suhtautuisi valokuvaan. Entä jos se olisi pojalle tärkeä? Onneksi palautin sen.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: I'm going my way (vapaa)   Ke Huhti 07, 2010 9:37 pm

Ren yllättyi pienesti siitä että häntä oli luultu vanhemmaksi, yleensä häntä oli luultu nuoremmaksi. Renin ikän oikein arvaaminen ei ollut ehkä helpoimmasta päästä mutta yllättävän monet ihmiset olivat luulleet häntä vuoden tai kaksi nuoremmaksi. Se että häntä luultiin joskus kaksi vuotta nuoremmaksi, loukkasi häntä ehkä pikkiriikkisen. Ren ei keksinyt mikä hänessä sai ihmiset arvaamaan hänen ikänsä väärin, mutta syy ei oikeastaan edes kiinostanut häntä, sillä hän ei kuitenkaan olisi tehnyt mitään näyttääkseen ikäiseltään.

Käytävällä oli taas hiljaista. Ren vilkaisi Nanaa pari kertaa pysyen hiljaa. Eniten hän kuitenkin tuijotti mustaa laukkuaan, lattialla lojuvaa paperinpalaa, seinää ja taas paperin palasta joka oli tismalleen saman kokoinen kuin kuva jota Ren säilytti laukussaan. Ren ei kuitenkaan tajunnut ettei kuva ollut laukussa vaan lattialla, jonkin matkan päässä hänestä. Ren mietti hetken pitäisikö hänen nostaa paperi lattialta ja katsoa mitä toisella puolella oli. Ren arvaili hetken itsekseen mitä toisella puolella oli. Hän ei kuitenkaan ehtinyt nostaa paperia ennen kuin paperi oli jo Nanalla.

Ren katsoi hetken Nanaa yrittäen tulkita tytön ilmettä mutta pian hän käänsi taas katseensa pois. Ren kuitenkin tunsi että häntä vilkaistiin pari kertaa mutta poika ei välittänyt siitä ja hän piti katseensa nyt tyhjässä lattiassa. Kun häneltä kysyttiin paperista, Ren nosti katseensa. Poika yllättyi huomatessaan tuijottavansa valokuvaa hänen hymyilevästä veljestään. Väri katosi Renin kasvoilta ja hänen tuli hieman kylmä ja omituinen olo. "Joo se on mun, kiitos" Ren sanoi hiljaa ottaen kuvan. 'Mitä Andin kuva tekee lattialla? Sen oli pakko pudota laukusta' Ren mietti sujauttaessaan kuvan takaisin laukkuun. "Ei, oo ihme että näytetään samalle, kuvan tyyppi..." Ren aloitti mutta lause jäi hieman kesken. Poika huokaisi ja jatkoi lauseensa loppuun "kuvassa on mun isoveli". Renin kasvot olivat aivan kalpeat ja eikä hän näyttänyt kovin hyvin voivalle. Muista saattoi olla omituista että Ren säilytti koululaukussaan veljensä kuvaa mutta Ren ei välittänyt niin ajattelevista ihmisistä juurikaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: I'm going my way (vapaa)   Ke Huhti 07, 2010 10:24 pm

Ojensin kuvaa lähemmäs Reniä, tehden helpommaksi sen nappaamisen. Jo heti kuvasta luopuessani tajusin, ettei kaikki ollut aivan kohdallaan. Käänsin katseeni pois päin, en halunnut tunkeilla -Renin kasvoilta paistoi jokin kylmä ja epätoivoinen tunne, eikä asia luultavasti minulle kuulunut. Yleensä tungin nokkaani sille kuulumattomiin paikkoihin.
Havahduin kuullessani hymyilevän pojan olevan Renin isoveli. Säpsähdin, vaan en silti muuttanut asentoani. Aloin taas miettiä. Kyllä, ajatus oli järkeenkäypä -olihan heissä jotain samaa, vaikka erilaisilta näyttivätkin. Yleensä sisarukset muistuttivat toisiaan hyvin paljon, mutta kuvaa katsoessa tuli sellainen olo, että siinä esiintyvä henkilö oli aivan eri maata kuin Ren.

Katsahdin poikaa vierelläni, hiukan kulmat epäilevästi vinoutuen. Katsoin häntä pitkään, myötätuntoisesti -poikaparka oli lähes sairaan oloinen. Oliko pelkkä valokuva saanut moisen aikaan? Niin ei tapahtuisi, ellei kuvalla olisi jokin pintaa syvempi merkitys. Hoksottimeni alkoivat taas toimia, lähes vastoin tahtoani. Yleensä voimakkaita tunteita herättävä kuva oli jokin läheinen ihminen. Ei, pelkkä ihminen ei riittänyt -tähän ihmiseen liittyi yleensä aina jokin muisto. Onnellinen vai tragedinen, en siitä tiennyt.
"Scharw- san? Kaikki okei?" Kysyin hiukan epävarmasti, heilauttaen kättäni muutaman kerran pojan kasvojen edessä. Halusin näin kiinnittää Renin huomion; hän tuntui olevan muuten aivan omissa ajatuksissaan. "Et nimittäin ihan siltä näytä", totesin alakuloiseen sävyyn, kääntyen pojasta poispäin. En kuitenkaan saanut ajatuksiltani rauhaa, joten käänsin piakkoin katseeni takaisin. "Haluutko puhua? En mä nyt mikään psykiatri ole, mutta hyvä kuuntelija." Sanoin hiukan hymyillen. Ei, ei se hymy ollut -pikemminkin pahoitteleva katse siitä, ettei minusta ollut enempää apua. Jokin vaivasi Reniä, sen näki kuka tahansa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: I'm going my way (vapaa)   To Huhti 08, 2010 9:23 pm

Ren vaipui miettimään veljeään. Andrev oli ollut luonteeltaan lähes Renin vastakohta. Ren muisti vieläkin erittäin hyvin kaikenlaista Andista, jopa hänen salaisuutensa jotka hän oli kertonut vain veljelleen. Ren havahtui kun hänen kasvojensa edessään heilahti käsi. "Joo oon ihan kunnossa, kai" Ren sopersi melko hiljaa. Poika tiesi näyttävänsä kalpealle joten mainita siitä ettei hän näyttänyt olevan ihan kunnossa ei ihmetyttänyt häntä ollenkaan. Kun Nana tarjoutui kuuntelemaan Reniä, hän ei oikeastaan tiennyt halusiko puhua asiasta vai ei. Ren kävi mielessän tahtojen taistelun. Toisaalta hän olisi halunnut puhua, mutta toisaalta hän ei todellakaan pitänyt säälivistä katseista eikä hän voinut olla varma että se mitä hän kertoisi, ei leviäisi koko koulun tietoon. Toisaalta miksi ihmeessä toinen tahtoisi kertoa muillekin toisen menneisyyden?

Ren päätyi lopulta taas puhumiseen. Pitihän tilaisuus käyttää hyödyksi. Täysin varoittamatta Ren tokaisi "Andrev kuoli auto-onnettomuudessa kun me asuttiin vielä Saksassa". Sen jälkeen hän oli hiljaa miettien kertoisiko onnettomuudesta tarkemmin. Ren mietti pitkään ja hiljaisuuden pituus oli jo sitä luokkaa että Renin voisi luulla lopettaneen kertomuksensa, mutta sitä hän ei ollut tehnyt. Ei todellakaan. "Mä muistan edelleen sen mille onnettomuuspaikka näytti. Andi kuoli melkein heti ja se toinen joka siinä onnettomuudessa selvis tietty hengissä ilman pysyviä vammoja." Ren jatkoi vihdoin. Pojan ääni oli melko hiljainen mutta lauseen lopussa pojan äänestä erotti pientä suuttumusta.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: I'm going my way (vapaa)   Pe Huhti 09, 2010 5:40 pm

En odottanut vastausta, en ainakaan äkkiä. Tiesin pojan käyvän mielessään läpi jotain elämää suurempaa -tai siltä se vierestäkatsojan kulmasta näytti. Ehkä olin pikemminkin vierestäseuraaja, tarkkailin hänen reaktioitaan ja kaikkea. Ei, en tungetellut. Moinen röyhkeys ei yleensä kuulunut tekemisiini, ellei minulla ollut syytä siihen.
Ren sanoi olevansa kunnossa. Kasvoni muuttuivat välittömästi melko vaikeasti tulkittaviksi, ehkä hiukan ärtyneiksi -jos siis pitäisi jotain tunnetta kuvailla. En oikeastaan tiennyt mitä tunsin. Vaikka Ren sanoi toista, ei hän kunnossa ollut. Miksi piti valehdella? En minä nyt mitään tärkeää koulun käytäville levittäisi. En ainakaan ilman tarkoitusta, eikä tämä asia tuntunut ollenkaan kevyesti käsiteltävältä.

Pian kuulinkin totuuden. Vedin henkeä; se kuului aivan pienesti, mutta enimmäkseen meidät ympäröi hiljaisuus. Silmäni avautuivat lievästi järkytyksestä, vaan en näyttänyt liikaa eleitä. Ren oli varmasti jo pois tolaltaan kerrottuaan äskeisen, viereisen henkilön suhtautuminen voisi vain pahentaa asiaa. Käänsin katseeni pois, alaviistoon maata kohti. En tohtinut katsoa Reniä. Mitä minun pitäisi sanoa? Kuolema, se oli jotain... jotain, mitä en ollut vielä itse koskaan edes todistanut.
Kaikki läheiseni ovat elossa. Yksi isovanhempi kuoli ennenkuin olin edes syntynyt, joten en laske sitä mukaan. En ole koskaan edes hautajaisissa käynyt, en edes tuttujeni perheenjäsenten. Kaikki, siis aivan kaikki, ovat elossa ja voivat kutakuinkin hyvin. Minun kai pitäisi olla onnekas; eihän kukaan halua läheistensä kuolevan. En minäkään. En ole siis poikkeus.

"Se on..." En saanut sanottua enempää. Minun täytyi pitää pieni tauko ja vetää henkeä -käännyin samalla takaisin Reniä päin. Hän ansaitsi tulla katsotuksi silmiin. "...surullista." Sain päätettyä sanani, käännyin oitis pois. Miksi katsominen oli vaikeaa? Ehkä se johtui vain aiheesta. Niin juuri. Me käsittelimme vakavaa asiaa, eikä siitä puhumiseen tarvittu sanoja. Liiat sanat vain kevensivät asiaa, turhaan. Se olisi loukkaus Renin isoveljeä - siis Andrevia kohtaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: I'm going my way (vapaa)   La Huhti 10, 2010 11:36 pm

Ren katsoi Nanaa tarkkaillen tämän reaktiota. Nanan reaktio oli jotain sellaista mitä Ren oli jo arvellut olevan. Ren käänsi hetkeksi katseensa lattiaan mutta pian hän kuuli sen minkä kuulemisesta hän ei ollut vielä koskaan pitänyt ja siksi hän katsahti taas Nanaan. Ren vihasi sitä kun muut ihmiset sanoivat olevansa surullisia asian vuoksi. Yleensä Ren näki eleistä tarkoittiko niin sanonut ihminen sitä todella vai oliko kaikki samantekevää toiselle ja ihmiset tuntuivat välittävän asiasta hyvin harvoin. Ren todella vihasi todellakin niitä jotka valehtelivat välittävänsä asiasta. Tällä kertaa Renistä tuntui että Nana myös tarkoitti sanomaansa.

Ren katsoi taas lattiaan ja mietti hetken jatkaisiko menneisyytensä kertomista. "Melkein heti Andin hautajaisten jälkeen äiti keksi että olisi helpompi jatkaa elämää kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan jos me muutettaisi uuteen maahan ja lopulta me sitten muutettiin tänne. Mutsin suunnitelmat kyllä meni vähän pieleen." Ren totesi kertomatta enempää pieleen menneistä suunitelmista. Pian Ren kuitenkin naurahti kuivasti ja jatkoi "multa ei tietenkään kysytty mitään ja mä en muutenkaan oikeestaan suostunu unohtamaan Andia ja Saksaa. Lopulta vanhemmilta meni hermo ja mä en enää saanu edes sanoa veljen nimeä". Ren muisteli miten vaikeata oli olla puhumatta veljestä joka oli ollut hänelle kaikkikaikessa. Nimen lausunta kiellosta huolimatta Renin oli kuitenkin täysin mahdotonta unohtaa tai olla ajattelematta Andrevia.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: I'm going my way (vapaa)   Su Huhti 11, 2010 1:25 pm

Kuuntelin Reniä tarkasti ja ymmärtäväisesti. Vaikka poika saattoikin puhua nykyisin tästä asiasta aivan normaalisti, pystyin aistimaan, että niin ei aina ole ollut. Ren parka tosiaan. En voisi ikinä pystyä kohtaamaan niin suurta katastrofia, mitä hän oli kokenut. Katsoin poikaa, vaan en säälivin silmin. Tuskin hän sitä haluaisi -yleensä ihmiset eivät nimittäin sääliä kerjänneet.
Ren jatkoi menneisyytensä kertomista, mutta luultavasti vain siksi, että olin kysynyt asiaa ja hän halusi oikeasti vastata. En uskoisi Renin olevan sellainen henkilö, joka vain kertoisi avoimesti koko elämäntarinansa ja haluaisi ihmisten tuntevan olevansa pahoillaan tämän puolesta. Oli kyllä totta, että maailmassa oli niinkin raukkamaisia ihmisiä -onneksi sellainen ei ole vielä kohdalleni ilmaantunut.

"Sehän on kamalaa!" Päästin lopulta melko kiivastuneen huudon ulos. Katsoin Reniä tuimasti, vaan en tietenkään ollut vihainen hänelle. "Jatkaa elämää, kuin mitään ei olis tapahtunut? Eikö äitisi ajatellut, miltä susta voisi tuntua?" Kysyin katkerasti, hiukan kärsivän näköisesti. Mikä sellainen vanhempi oli? Läheisen, veljen, kuolema oli suuri ja raskas taakka kantaa. Kuten olen jo maininnut, en tiedä miltä menetys tuntuu -mutta tiedän, ettei vanhempien tulisi reagoida noin. Aivan kuin he olisivat vältelleet vastuuta.
Ren jatkoi kertomalla, miten ei saanut enää puhua veljestään. Tässä vaiheessa minulla kiehui yli. Sitäkö hänen veljensä kuolema nykyään oli, pelkkä tabu? Sana, jota ei saanut mainita? En tajunnut tätä. Miten kukaan voisi olla niin julma, että pakottaisi lapsensa unohtamaan menneisyyden tuskan? Joitain asioita ei oltu tarkoitettu korjattaviksi. Kuolemasta toipuminen korjaantuisi luultavasti aivan omia aikojaan, ei siihen voinut pakottaa.
"Onko tää muka sulle ihan ok? Et pysty unohtamaan, mutta silti hyväksyt sen miten sua kohdellaan? Sua kielletään muistamasta." Sanoin neutraalilla sävyllä, kääntyen hitaasti Reniä kohti. Ei, en aikonut vain istua hiljaa paikoillani ja lohduttaa tätä poikaa. Halusin, että hän voisi puhua vanhemmilleen avoimesti kaikesta. Eivätkö vanhemmat olleet juuri sitä varten?
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: I'm going my way (vapaa)   Ma Huhti 12, 2010 9:24 pm

Ren katsoi Nanaan ilmoittaen "Ei, se ei ollut eikä ole kyllä vieläkään ok". Ren mietti hetken jatkaisiko koko menneisyyden kerronnan loppuun vai jättäisikö hän lopun kertomatta. Ren ei kertonut tarinaansa juurikaan. Mutta jos useammat ihmiset olisivat kuulleet sen, luultavasti he olisivat jo tässä vaiheessa sitä mieltä ettei kovin paljon huonommin enää olisi voinut olla, mutta ikävä kyllä Ren ei ollut kertonut vielä kaikkea. Ren päätti jatkaa kertomustaan, pitihän tilaisuus hyödyntää.

"Sitä kieltoa mun ei kyllä tarvinnu noudattaa kuin pari kuukautta." Ren totesi. "Mutsi nimittäin katos jonnekkin yllättäen ja löyty lopulta kuolleena" Ren kertoi, tällä kertaa äänestä ei erottunut niin selvästi surua. Ei, Ren ei ollut iloinen äitinsä kuolemasta mutta se ei satuttanut häntä aivan yhtäpaljon kuin Andin kuolema. Ren ei ollut Japaniin muuton jälkeen kovin hyvissä väleissä vanhempiensa kanssa joten se vaikutti pienesti asiaan. "Sen jälkeen faija aloittiki hulluna juomisen ja mä, no mä sain tehä melkein mitä huvitti ja rikkoa sääntöjä." poika kertoi. Käytävälle tuli hetkellinen hiljaisuus jonka Ren rikkoi lisäämällä yhden asian mitä hän sai tehdä äitinsä kuoleman jälkeen: "ja hoitaa itse kouluasiani".
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: I'm going my way (vapaa)   Ti Huhti 13, 2010 5:16 pm

En ollut uskoa kuulemaani. Tässä minä istuin, aivan hiljaa kuin en välittäisi -ja nuori poika vuodatti minulle sydäntään. Minä välitin, paljonkin. En vain yleensä näyttänyt liikaa tunteita pinnalle. Ren ei ensinäkemältä vaikuttanut ollenkaan siltä, että omaisi näin synkän menneisyyden. Olin varma, että hänen takanaan ei kummittelisi minkäänlainen tapaturma tai tragedia. Miten väärässä ihminen voi ollakaan.
Sitä me kaikki olimme, pelkkiä ihmisiä. Vaikka kuulin Renin kertomuksen, en pystynyt vaikuttamaan siihen mitenkään. Ihminen ei voi vaikuttaa kuolemaan. Me kelpaamme elämiseen, emmekä tohdi edes olla tekemisissä kuoleman kanssa. Vaikka haluaisimme auttaa, emme pysty siihen -meidän pitää vain tyytyä kuuntelemaan lisää, ja puhumaan. En ole hyvä puhuja, joten en tiennyt mitä Ren ajattelisi minun sanoistani. Hän ei ainakaan äskeisestä kiihtymyksestäni näyttänyt harmistuvan, joten ehkä oli ihan ok näyttää tunteitaan.

"Mä en tiedä mitä sanoa." Sanoin päätäni pudistellen, katse järkyttyneesti lattiaan naulittuna. En minä ihan tätä odottanut, kun näin Renin istuvan viereeni tähän penkille. En minä tällaisia tunnustuksia odottanut, kun autoin häntä nostamaan tavaransa takaisin koululaukkuunsa. Vaan ehkä olin itse hiukan syypää -jos en olisi poiminut kuvaa ja kysynyt siitä, en olisi joutunut kuulemaan näitä asioita. Toisaalta Andrevin kuva oli hänelle todella tärkeä, joten oli periaatteessa onni että minä nostin sen.
"Anteeks," aloitin taas puhumaan ja katsoin poikaa silmiin, "anteeks että sain sut puhumaan tällaista. Mulla ei ollut pienintäkään ideaa mitä oot kokenu, ja oon pahoillani siitä et jouduit muistelemaan tapahtunutta. Eihän asia edes mulle kuuluisikaan." Pidin pienen hengähdystauon, jatkaen sitten puheitani. "Mutta oon silti ilonen, että olit rehellinen. Karmeaa kuultavaa, mutta ainakin sä kerroit kaiken." Lopetin sanani pieneen hymynpoikaseen. En halunnut näyttää liian surevalta; se toisi luultavasti Renille vain kuvottavan olon. Emmehän me toisiamme kauheasti vielä tunteneetkaan. Tai nyt ainakin tiesin hänen menneisyyttään, mutta ei sitä voi vielä sanoa tuntemiseksi. Ehkä tämä keskustelu auttoi minua ymmärtämään Reniä, ymmärtämään millainen ihminen hän on. Ulkokuori voi pettää, niin kuin sanotaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: I'm going my way (vapaa)   Ti Huhti 13, 2010 9:30 pm

Renistä tuntui jotenkin hassulta että aamulla hänen aikeensa oli poikkeuksellisesti raahautua tunnille ja sen sijaan että hän oli tunnilla, Ren istuikin käytävällä kertomassä lähes vieraalle tytölle koko menneisyyttään. Siinä että pojan menneisyys tuntui vainovan häntä, ei ollut ihmeellistä, siihen Ren oli jo alkanut vähitellen tottua.

Ren yllättyi Nanan anteeksipyynnöistä. Hän ei ollut tottunut kuuntelemaan anteeksipyyntöjä kovin paljon, ei varsinkaan tälläisessä tilanteessa. Renistä Nana pyysi ehkä turhaan anteeksi, hänhän itse oli suostunut kertomaan kaiken vaikka olisi aivan yhtähyvin kieltäytyä. "Hyvälle kuuntelijalle on mukava kertoa, vaikkei asia kyllä oo suosikkiaiheitani" Ren totesi katsoen Nanaan ja pojan kasvoilla kävi nopea hymykin. Renin nopeat hymyt olivat melko harvinaisia, eikä hän todellakaan hymyillyt jos ei ollut mitään miksi hymyillä. Pitkäkestoista hymyä Renin kasvoilla, silloin kun hän oli täysin selvinpäin, ei ollut kukaan nähnyt pitkään aikaan.

"Ois muuten kiva tietää sustakin jotain kun mä olen jo kertonut menneisyyteni enkä tiedä susta muuta kuin nimesi" Ren sai lopultakin sanottua ja katsoi Nanaan ehkä hieman uteliaan näköisenä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: I'm going my way (vapaa)   Ti Huhti 13, 2010 10:23 pm

Yllätyin Renin kysymystä -tai rehellisesti sanottuna en yllättynyt. Olinkin jo odottanut sitä. Ren oli kertonut menneisyytensä raskaan taakan, joten oli vain oikeus ja kohtuus että minä vuorostani kertoisin jotain itsestäni. Ehkä oli myös hyvä siirtää aihepiiri minuun; ainakin voisin itse puhua nyt jostain pirteämmästä kuin kuolemasta.
Nojauduin taaksepäin, katsoen kattoa haaveilevilla silmillä. Siellä ei ollut kattoikkunaa, mutta pystyin silti kuvittelemaan miten sininen taivas aukeni niin pienen rajan päässä. Ehkä muutama pilvikin siellä lipui, kuka tietää. Ainakin käytävä oli valoisa, joten ulkona oli oli varmasti hyvin kaunis päivä. Hymyilin itsekseni; ehkä voisin lähteä tänään kävelylle tai jotain sen suuntaista. Ei pieni haukkaus raitista ilmaa satuttanut kärpästäkään, miksi minä sitten olisin poikkeus?

"Hmm, kaiketi mun pitäisi nyt jotain kertoa." Mutisin melko hyväntuuliseen sävyyn, vilkaisten samalla Reniä. Tämä näytti melko uteliaalta, mikäli hänen ilmeensä oikein tulkitsin. Äsh, sain siitä paineita. Poika selvästi odotti minun kertovan itsestäni jotain hienoa, jotain mahtavaa tai jotain mitä kukaan muu ei tiennyt -ongelma oli, että ei minulla ollut näitä ominaisuuksia. Mitä voisin kertoa? 'No olen vain tavallinen tallaaja, ei muuta'? En tohtinut edes ajatella noin kuivaa vastausta. Sitten älysin, mistä voisin kertoa. Siis kaiken normi- infon lisäksi.
"Mistäs aloittaisi? No käyn täällä lukion ekaa luokkaa tällä hetkellä. Mun menneisyys on kutakuinkin normi, joten en vaivaa sua sillä tylsyydellä. Tykkään hyvästä musiikista ja laulamisesta. Tai musiikista yleensä. Ja siis laulamisesta." Puhuin enemmän tai vähemmän konemaisesti, epäonnisesti se oli pakko panna merkille. Olin luetellut asioita kuin jotain valmiiksi opeteltua listaa; kuinka tönkköä. Karistin asian nopeasti mielestäni ja aloin keskittyä itse 'pääaiheeseen'.
"Laulaminen on todellakin mulle koko elämä. Siitä tulee ihanan itsevarma olo, jotenki lämmin. Mun suurin haave on perustaa bändi, joka pääsee pitkälle. En jää odottelee sellasia henkilöitä, jotka treenais mieluusti autotallissa; mä tähtään suoraan huipulle!" Huudahdin melko voitonrimeuisena, vaikka en ollut mitään voittanutkaan. Äänensävyni vain oli melko innostunut, jos tajuatte. Innostuin aina, kun selitin tavoitteistani muulle maailmalle. Kaiketi se on ihan ymmärrettävää, ainakin tiesin mitä halusin elämältä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: I'm going my way (vapaa)   Pe Huhti 16, 2010 9:39 pm

Ren katsoi Nanaa odottaen tämän kertovan jotain itsestään. Kun Ren kuuli että Nanan menneisyys oli normi, hän alkoi miettiä millainen oli normaali menneisyys, mutta sen hän tiesi ettei hänen menneisyytensä ollut normaali. Ren ei kuitenkaan kysynyt mitään vaan jatkoi Nanan kuuntelemista. Kun ren kuuli sanan musiikki, hänen silmiinsä ilmestyi pieni pilke josta saattoi päätellä että hän piti puheenaiheesta.

Ren kuunteli Nanan tulevaisuuden suunnitelmia. Käytävälle tuli hiljaista. "Mäkin rakastan musiikkia. Tosin mä vaan laulan, kitara houkuttelisi kyllä mutta kun ei ole kitaraa eikä opettajaa. Olisi kyllä kiva perustaa joskus bändi..." Ren kertoi ja totesi hieman myöhemmin "mutten vaan usko että mun toiveeni toteutuu". Käytävälle tuli taas kerran hiljaista ja Ren katsahti kynsiään joiden musta kynsilakka kaipasi päälleen uutta kerrosta. Ennenkuin Ren ehti tajuta hän oli jo miettinyt ääneen, melko hiljaa mutta ääneen kuitenkin "Pitäisi varmaan lakata kynnet". Koska käytävällä oli hiljaista, hänen sanansa kuuluivat kuitenkin hyvin käytävällä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: I'm going my way (vapaa)   Pe Huhti 16, 2010 11:04 pm

Kuuntelin hiljaa Reniä, annoin pojan käyttää puheenvuoronsa. Niin kohteliaan keskustelun kuuluikin edetä. Oli mukava kuulla, että hänkin oli innostunut samoista asioista kuin minä -mutta yhtä näkökulmaa en pystynyt nielemään purematta. Poika kertoi, että ei uskonut unelmiensa koskaan toteutuvan. Kohotin kulmiani kysyvästi, melko pöyristynyt ilme kasvoillani.
Olin henkisesti järkyttynyt, pois tolaltani. En saattanut käsittää Renin juuri sanomien sanojen negatiivisuutta; ne viestivät siitä kaikesta, jota en yrittänyt ajatella tai jota muuten vain välttelin. Tie menestykseen ei ollut ruusuinen, sehän oli selvä. Vaan tuskin unelmat saavuttamatta jäisivät, jos niiden tavoittelija vain tekisi kovasti töitä. Itse olisin ainakin valmis mihin tahansa unelmani puolesta. Olisiko Ren?

"Auts. Särähtää korvaan aika pahasti", sanoin leppoisasti virnistäen ja kääntäen päätäni Reniin päin. "toi negatiivisuus, nimittäin. En kyllä ite mikään optimistikaan ole, mutta tuskin kävisin pessimististäkään." Jatkoin kirkkaalla ja selkeällä äänensävyllä. Minun ei tarvinnut korottaa ääntäni, jotta tekisin pointtini selväksi. Korotin ääntäni ainoastaan hätätapauksissa, ja tämä oli kaukana siitä. Itseasiassa ilmapiiri oli lähestulkoon leppoisa, mitä nyt kiusallinen hiljaisuus meitä tovin jos toisenkin varjosti.
"Kyllä unelmiin kannattaa uskoa. Vaikka ne tuntus kuinka tyhmiltä ja vaikeilta, ne auttaa myös jaksamaan eteenpäin." Sanoin pieni toivon pilke äänessäni. Renillä ei ollut helppo menneisyys, joten unelmistaan luopuminen olisi viimeisin asia minkä hän voisi tehdä. Ei, en antaisi pojan heittää tulevaisuuden suunnitelmiaan hukkaan. Hänellä ei ole ollut helppoa, mutta silti hän ansaitsee ajatella pystyvänsä johonkin.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: I'm going my way (vapaa)   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
I'm going my way (vapaa)
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 2Siirry sivulle : 1, 2  Seuraava

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Poison RPG :: Esittelyt :: On-game // koulu ja koulualueet :: Käytävät-
Siirry: